Kasvatetaan malttia

Ike on innokas ja impulsiivinen, joten ollaan harjoiteltu malttia kaikenlaisilla tavoilla. Paljon käytetään sitä, että kesken leikin jätetään odottamaan. Erityisesti noutoleikkiä ollaan harjoiteltu jo pitkään niin, että hakea saa vasta käskyllä - joskus se tulee samaan aikaan heiton kanssa, joskus vasta pienen odottelun jälkeen. Hyvin on Ike oppinut, vaikka ei se ihan helppoa aina ole. Välillä harjoitellaan vireystason säätelyä siten, että leikitään intona, sitten yhtäkkiä laitetaan lelu piiloon. Heti kun Ike käy maahan ja rentoutuu, lelu ilmestyy näkyviin ja leikkiä jatketaan.

Tokojuttuja ollaan myös harjoiteltu paljon lelupalkalla. Ruoan Ike on aina saanut vasta jonkin "tehtävän" jälkeen, on se sitten ollut odottamista, paikkamakuuta, sivulletuloa ja seuraamista tai vaikka kaukokäskyjä. Myös ovista on aina menty vasta luvan kanssa. Ja hyvin toimii! Kyllä se pikku hiljaa alkaa malttaa paremmin ja paremmin. Se on vielä tosi vaikeaa, jos joku toinen koira saa juosta ja Iken pitää odottaa, mutta harjoituksella varmasti päästään siinäkin hyviin lopputuloksiin. Vähäsen Ike jo malttaa katsoa sitä, kun ihminen juoksee (esim agilitykentällä), tosin silloin pitää kyllä olla aika vahvan käskyn alaisena.

Harrastuksia ajatellen tämä taitaa kyllä olla aika hieno tilanne, koska saatuaan luvan Ike lähtee sitten täysillä mukaan. Ei ole tarvinnut etsiä agilityyn tai viestiin vauhtia muualta. :)

Loppuun vielä pieni videokooste joistakin malttiharjoituksista, joita Iken kanssa tehdään. Huomaa erityisesti hissinä maahan ja seisomaan. Vau! Köysi on EHKÄ PARAS lelu, ja sillä Ipana haluaa jotakuinkin aina leikkiä ihmisen kanssa. Tosin näin kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin melkein mikä tahansa lelu on IHAN PARAS silloin kun se on esillä. Poikkeuksena puruleluksi hankittu nypyläinen kumirengas. Se on aika yök ja vähintäänkin ihan tylsä.

7kk

Niin se aika juoksee kun on hauskaa!

7kk

6kk

5kk

4kk

3kk

2kk

ETA: Ike oli kipeänä ekaa kertaa. Sillee pikkusen. Se oli pari päivää vähän siipi maassa, mutta nyt taas oma villi itsensä. Ikeä nolottaa, ja se pyys etten mä kerro että se kulutti melkeen rullallisen kakkapusseja, ni en mä nyt sit kerro. Toisella oli kauheen vaikeeta! Oli kyllä mullakin, kun sain maanantain ja tiistain välisenä yönä nukuttua pyöreesti kolme tuntia...

Välkky, jästi ja tarmoa täysi

Hymypoika!

Söpönnäköisen sheltien omistaja tuli juttelemaan minulle,  kun olin tiistaina lähdössä kotiin pentuagilityn jälkeen. Ehkä hän oli nähnyt meidät tunnilla, koska hän niin ihailevasti alkoi jutella Ikestä. (Tai kyllähän Ikessä tietysti riittää ihailtavaa pilkkosen pimeässäkin... epäilen kuitenkin ensiksi mainittua syytä.) Ensin hän tarkisti, että onhan se aussie, ja kysyi sitten ovatko ne todella niin energisiä kuin sanotaan. Minä siihen ykskantaan, että ovat. Kyllä ovat. Siitä jatkoin sitten vähän lieventäen, että tietysti voi riippua vähän sukulinjastakin ja blaadi blaa. Oli vain itsellä niin kirkkaasti mielessä äskeinen riemastuttavan vauhdikas treeni agilitykentällä, jossa loppua kohden muut pennut hyytyivät yksi toisensa jälkeen, mutta Ike olisi posottanut varmaan keskiyöhön asti onnesta soikeana, jos olisi itse saanut valita!

Aksakentällä ollaan nyt tutustuttu putkiin oikein huolella, ollaan tehty 2on2off-harjoituksia, pyyhälletty läpi pussista ja sievästi sipsuteltu puomia. Eilen tehtiin ensimmäistä kertaa kaksi estettä peräkkäin, kun otettiin ensin hyppy ja sitten mutkaputki. Ohjaaja sanoi, että hypyn jälkeen saa palkata ja sitten vasta ohjata putkeen, jos siltä tuntuu. Minusta ei tuntunut, joten päätin ohjata heti ekasta kerrasta molemmat esteet läpi. Se olikin oikea valinta, koska Ike ei hämmentynyt eikä himmaillut vaan teki niin hienosti että minä ihan liikutuin. Vain ensimmäisellä kerralla se hiukan katsoi minua hypyn jälkeen siihen malliin, että pitääkös tässä nyt taas pysähtyä syömään tai jotain, mutta pujahti sitten innoissaan putkeen kun pyysin. Eikä namipalkka sen jälkeen näyttänyt mitenkään kovin tärkeältä. :) Ike on niin ihana agilityssa, kun esteen suorittaminen melkein menee palkastakin! No, on meillä hieno kiskottava spessu-agi-hihna, jolla leikitään kun ollaan siirtymässä tauolle, ja se on selvästi toooosi mieluisaa palkkaa. Agilitya on PAKKO päästä jatkamaan, se on NIIN KIVAA!

Reporanka.

Vähemmän kivaa Iken mielestä oli, kun se sai ensimmäistä kertaa maistaa poronlihaa. Aamuannoksessa oli kanansiipi, raejuustoa ja sitten sitä äklöä poroa. Kyllä oli katse niin syyttävä, että tällaistako myrkkyä täällä syötellään viattomille pikku koirille. Vähän se närppi pientä hitusta, siirteli suussaan puolelta toiselle ylähuulet koholla ja sylki pois. Hetken katsoin, josko siitä syömisestä alkaisi tulla jotakin, mutta kun ei, niin pistin sitten annoksen kylmästi jääkaappiin odottamaan iltaa. Illalla oli sitten sama syyttävä katse käytössä, mutta saipa poika kuitenkin yökötyksen nieltyä ja sitten perään vähän maittavampaa sapuskaa. Tuon ekan kerran jälkeen poro onkin sitten mennyt alas oikeastaan aika mukisematta. Ei auta meillä nirsoilla!

Tässä kuivaharjoitellaan sadehaalarin kanssa.

Viesti on pop

Metsä on pop, juokseminen on pop, emännät on pop = viesti on varmaan ihan hyvä valinta harrastukseksi!

Oltiin tänään taas viesteilemässä. Hienosti meni, Ike viiletti tuulispäänä itsevarmasti koko treenin. Maasto oli vähän louhikkoista, joten en päässyt etenemään kovin pitkiä matkoja. Toisaalta epätasainen maasto oli hyvää näköestettä Ikelle, joten kai se oli ihan jees treeni. Riemuissaan Ike ainakin oli.

Harvinaisen valoilmiön (ts. auringon paisteen) innostamana otettiin myös muutama valokuva. Ike on mun silmissä kasvanut hurjasti, samoin turkki on alkanut kasvaa oikein pitkäksi ja tuuheaksi. Tosin esimerkiksi koirapuistoissa Ikeä yleensä luullaan nartuksi, kun se on mukamas niin siro ja pikkuinen aussie - nuori ikä tietysti hämää myös. Moni täälläpäin tuntuu kuitenkin olevan tottuneempi näkemään näyttelylinjaisia, rotevampia auspaita. Mutta kyllä meidän sukkula on mun mielestä maailman kauneimpia koiria! Todistusaineistoa:

Ike odottaa keppiä melkein maltillisesti.

Keppi alkoi sittenkin houkuttaa liikaa! 

Ike kiipesi kiven päälle. No okei, oikeesti mä
houkuttelin sen siihen ja pistin taas odottamaan keppiä.

Pokkarikamera ei pysy vauhdissa, kun Ike
saa vihdoin kauan odotetun palkinnon!

Puolivuotias

On taas vertailukuvien aika. Nyt vuorossa 6kk sylikuva. Tuo on jo niin pitkä konkeli, että oli ihan vaikeuksia pitää sylissä! Ike muuten niin mokas tän otoksen: ei oo kieli ulkona kuten kolmessa aiemmassa. Dääm.

6kk

 

5kk

4kk

3kk

2kk

Ipana paimentaa

Tässä se luvattu video Iken ekasta paimennuksesta 5,5 kuukauden iässä. Hitusen ehkä ajatus harhailee... mutta oi niin hurjan taitavia pätkiä löytyy myös!

Arkiston uumenista vertailukohdaksi video Ikestä samalla pellolla kahden kuukauden ikäisenä. Lampaiden luota pysyttiin silloin visusti kaukana, koska kuten videolta näkyy, ei palleron koordinaatio ollut vielä aivan kohdillaan.

Voi veljet ja kaikki muutkin!

Nyt kun on vähän ehtinyt levätä, jaksaa kirjoitella viikonlopun upeasta leiristä. Olimme Kiimingissä Pikipaimenten ensimmäisellä kasvattileirillä perjantaista sunnuntaihin harrastamassa tokoa, agilityä, paimennusta, viestiä, riekkumista, remuamista, vapaapainia (hih!), kananhöyhennystä ja intopinkeilyä.

Automatka oli pitkä molempiin suuntiin (no daah...), mutta Ike käyttäytyi oikein hienosti. Ei mitään mankumisia takakontissa, jos ei lasketa hienoista inahtelua kun kuski tuli tehneeksi pari vähän äkäisempää ohitusta. Luulenpa, että perillä Oulun seudulla kaikki matkan koettelemukset tulivat tuhatkertaisesti korvatuiksi Ikelle, kun se pääsi tervehtimään kaikkia ihania veljiä, siskoa, muita koiria ja tietysti myös ihmisiä. Veljespaini jaksoi kiinnostaa koko viikonlopun ajan, eikä ihme, kun oli niin mukavat otteet kaikilla.

Leirillä päästiin lammaspaimeneen sekä lauantaina että sunnuntaina, kaksi vajaan kymmenen minuutin settiä kumpanakin päivänä. Ike oli aika hyvässä vireessä ja ilmeisesti melko hyvin syönyt, koskapa lannan syöminen kiinnosti vain hetkittäin. Oli hurjan hienoa nähdä, miten Ike kerta kerralta enemmän kiinnostui lampaista ja syttyi paimentamiselle! Intoa ja melkein jo ajatustakin löytyi, vaikka välillä pyrittiin kyllä liian lähelle lampaita. Ja annas olla, kun viimeisellä kerralla yksi lammas erkani laumasta... hurjasti haukkuen ja valtavalla vauhdilla Ike ajoi sen karkuteiltä takaisin ryhmään. Voi kyllä olla, että myöhemmin saamme tehdä ihan reippaasti töitä, ettei saalisvietti saa liikaa valtaa. Ei olisi kivaa, jos lampaat kokisivat samanlaisen höyhennyksen kuin se onneton karannut kana, jolta Ike kyni pyrstön lauantaina...

Onnelliset paimenet ja säyseät paimennettavat.

Linkitän vielä pari paimennusvideota myöhemmin kunhan saan ne editoitua. Harmillisesti videokamerassa olikin vain kahden gigan muistikortti, eikä sinne mahtunut jokaisesta pennusta paimennusvideota. Oma syyni, olisi pitänyt tarkistaa että tila riittää. No, onpahan sentään Iken, Rallin, Brunon ja Rudin taidonnäytteitä nauhalla, jos oikein muistan.

Merlet treffeillä

Värisuora!

Ike pääsi kimppalenkille Hannan lauman kanssa, ja voi sitä riemun määrää! Erityisesti 3,5kk Kiilan kanssa oli niin siistiä kirmata pitkin peltoja ja risukoita. Ja välillä tietysti painia, tottakai. Molemmilla näytti olevan aika nätit otteet, ja paini pyöri oikein kivan näköisesti. Lenkin loppua kohti Ike kyllä taisi unohtaa, että Kiila on aika paljon pienempi ja kevyempi - sen verran vauhdilla tultiin päin. Mörssäri mikä mörssäri, onneksi Kiila ei ollut moksiskaan.

Ensimmäisen koiran omistajana oli hauskaa taas nähdä, miten eri sävyisiä merlet tosiaan voivat olla. Iken tumma on selvästi tosi tummaa, ja sitä on aika paljon. Kiila taas on pehmeän toffeen ja kerman sävyinen (ja muutenkin pehmoisen näköinen pikkupentu), Hali vivahtaa voimakkaasti oranssiin ja Mai voisi heikossa valaistuksessa mennä blue merlestä... no ei sentään ihan, mutta vähemmän se on punainen kuin vaikkapa Hali. Kokoa ja rakennetta oli hankalampi vertailla, kun Ike oli ainoa poika. Onneksi päästään ensi viikolla vertaamaan ihan sukulaispoikiin, kun mennään pentutreffeille Kiiminkiin. Ei me maltettais odottaa ollenkaan! Veljiä ja siskoja! Äippä ja iskä! Kasvattaja ja kaikki muut!

Hullun kiilto silmissä.

Alakynnestä voi puraista alakynnestä.

Ei ihan jokapaikanhöylä

Ike ei fanita uimista. Se ei diggaa simmaa. Ei ole vesipeto, ei edes vesipienpeto. Ei oikeastaan edes vesisaaliseläin. Ei vesi- mitään.

Vielä.

Eilen oltiin Helsingin koirauimalassa Giian ja Pulmun kanssa. Giialle ja Ikelle oli varattu pentu-uimakoulu, eli lämmin allas ja uimaopettaja. Labbis Giia oli vedessä kuin kotonaan, ja uimatekniikka oli alusta lähtien kohdillaan. Ike taas sohi ja sekoili, roiski ja räiski ja sai itsensä kiihdytettyä Tiloihin. Takajalat huitoivat milloin mihinkin suuntaan, mutta eivät juurikaan sinne minne pitäisi. Siitä johtui, että takapää painui alas, yläpää nousi ylös ja etutassut alkoivat läiskiä veden pintaa. Etutassut sitten roiskuttivat vettä Iken naamalle, mistä johtui että se nosti päätään entistä ylemmäs, mistä syystä etutassut nousivat vieläkin korkeammalle, räiskyttivät vieläkin enemmän, ja näin oli oravanpyörä valmis. Ja kun rauhottua EI VOINUT! Uimaopettaja kommentoikin, ettei ollut ennen nähnyt minkään pennun hätäilevän noin pitkään. Hän sanoi, että harvalla aikuisellakaan koiralla kestää noin kauan rauhoittua ja hyväksyä, että vedessä nyt ollaan eikä panikointi auta. No jaa, oli viimeinen uimapyrähdys jo vähän enemmän sinne päin, mutta ei Ike siitä erityisemmin nauttinut. Täytyy siis mennä uudestaan vaan, ja uudestaan ja uudestaan niin kauan, että Ike hiffaa miten kivaa pulikoiminen on. Se olisi nimittäin hyvä liikuntamuoto muiden rinnalle. Noh, hankitaan tasapainotyyny ja vahvistetaan takapään hallintaa ja lihaskuntoa, eiköhän se helpota uimistakin. Ja se on hauskaa.

Yök. Näen vettä. En tahdo.

Jos ei uiminen ihan onnistunut, niin toko kyllä sujui aivan huomattavan hyvin. Tänään oli meidän toiseksi viimeinen kerta tokopainotteisella pentukurssilla, koska viimeisen kurssikerran aikaan ollaan Turussa. Kurssi on ollut ihan tosi kiva, ja ollaan opittu häkellyttävän paljon. Ikellä meni tänään ihan hullun hyvin, vaikka emäntä tavalliseen tapaansa vähän törttöili sitä sun tätä. Mutta voi Ipana, miten hienosti se piti noutokapulaa! Otettiin taas yllättävä edistysharppaus, kun huomattiin, että Ikeä voi jo pyytää pitämään kapulaa ihan auttamatta. Se piti niiiiin nätisti, ei pureksinut yhtään eikä syljeksinyt kesken kaiken menemään. Vautsi! Myös seuraamisen sivuaskeleet menivät kirjaimellisesti kuin tanssi. Kaukokäskyjen alkeet menivät myös hienosti. Ja kaiken aikaa Ike oli oma valloittava itsensä, tietysti, mitäs muutakaan. Eihän sille mitään voi, että on maailman söpöin otus!

Parin viikon takainen söpöilykuva.
On se niin rakas!

5 kk

Kyllä tässä pitää alkaa nostaa rautaa! Ike on hurjan painava iso pieni poika. Seuraavaan kasvukuvaan on vain kuukausi aikaa, ja epäilen etten ehdi. Raukat narukäteni huusivat jo tänään apua... hui! Saatiin sentään muutama sellainen kuva, jossa emännän tuskainen ilme ei pilaa tunnelmaa.

5kk

4kk

3kk

2kk

Hurjan isosta ja pitkäkarvaisesta Ipanasta pitikin sanomani: oltiin eilen peuhuamassa kahden näyttelylinjaisen aussiepennun kanssa (molemmat Ikeä kolmisen kuukautta vanhempia), ja meidän karvakasa kyllä kutistui vertailussa. Hassu pitkula nakupellehän se vain olikin!

Sienimetsällä

Ike on mainio eräkoira, se tuli taas tänään todistettua. Se jaksaa lähes loputtomiin rientää metsässä, mutta pysyy (ainakin vielä) ihanasti melko lähellä omia ihmisiä. Tosin sienimetsällä ilmenee sellainen hankalahko ominaisuus, että ihmisten kyykätessä kiinnostuneena mättäällä Ike tulee tarkistamaan mistä on kyse. Ja perin pohjin tarkistaakin. Ja haluaa sitten kääntää huomion itseensä, kun pääsee siihen päätelmään että eivät ne ihmiset mitään järkevää sieltä sammalen seasta kuitenkaan hae. Meillä oli myös muutama tiukkasanainen mutta tulokseton keskustelu Iken kanssa, kun minä olin sitä mieltä, ettei suppilovahveroita tarvitse ilmaista pakaroilla. Ike ei välittänyt, vaan jatkoi kuten ennenkin. Läts, minä istun nyt tähän!

Ike vahtii eväiden nauttijoita.

Tänään oltiin siis taas metsässä sienien perässä. Mukana oli Iken lisäksi pari kaveria ja Nastja-mopsi. Nelijalkaisten vauhti oli tyrmistyttävä! Nastja pysyi Iken vauhdissa tosi pitkään, mutta kokoero alkoi näkyä jaksamisessa jossain tunnin kohdalla. Ihan kunnioitettavaa kuitenkin, ottaen huomioon että Nastja on a) mopsi ja b) pieni sellainen. Toisaalta Nastja sai uuden kutsumanimen: Snorken. Röhkinä oli tauotonta.

Vasta parin tunnin eräjormailun jälkeen Nastja pisti liinat kiinni, ja sitten kannettiin. Voi, miten se oli pikkuinen ja kevyt, kun on tottunut nostelemaan tuota meidän mötkälettä! Insinörtteilin kuitenkin fleecestäni Nastjalle kantoliinan, joka jätti kädet vapaiksi. Siinä neiti matkusti ihan tyytyväisenä, silmät puoliksi kiinni. Ai mitä Ike teki? Jatkoi vanhaan malliin, viipotti vähän edellä ja tuli sitten tsekkaamaan että posse on kasassa ja kaikki matkassa.

Kuvattavat liikkuivat NOPEASTI!
Tässä nyt kuitenkin näkyy pelin henki.

Mennäänks me tonne?

Tuutteko te?

Ei nyt saa häiritä, mä pousaan kameralle.

Väsynyt retkeilijä kantoliinassa.
Kyllä kaveria aina tuetaan!

Loppuun vielä huomio aside. Meidän lattioilla pyörii herran hampaiden vaihtumisen takia luu jos toinenkin. Mietittiin ennen retkelle lähtöä, josko Ike ehkä alkaisi vartioida niitä Nastjalta. Ei alkanut, ei hetkeksikään. Nastja sitävastoin löysi luut pikapuoliin, valitsi mieleisimmän ja - kyllä, arvasit oikein - alkoi vartioida sitä hurrrrjasti. Niin pieneltä ja muutenkin koko ajan röhkivältä otukselta ärinä ei ollut kovin katu-uskottavaa, eikä Ike tainnut edes alkuun tajuta mistä on kyse. Lopulta luut nostettiin jäähylle, ja päästiin matkaan.

Videoita

Pimeässä pokkarikameralla ei saa kovin hyvää videota, mutta onneksi Ipanalla on huomioliivi! Täytyy ottaa uusiksi joskus päiväsaikaan. Videointia voisi kyllä harrastaa enemmänkin ihan vaan ohjaajan avuksi. Huomasin vasta videoita katsellessani, että teen kaikenlaista höhlää, turhaa ja epäjohdonmukaista ihan huomaamattani. Koko ajan vahvistuu käsitys siitä, että vaikeinta taitaa tokossa olla se oma puoli suorituksesta.

Tässä nyt kuitenkin heikkolaatuinen video perusasennon harjoittelusta. Tässä vaiheessa suorituksia on jo muutamia alla, ja virheistä ollaan ehditty oppia kaikki kolme. Ihan kivasti menee, ainakin näin aloittelijoilta.

Ja loppuun leikkiä. Whiiii!

Söpö, nätti ja taitava

Ike on kyllä ihan <3

Tokossa on sujunut viime viikkoina aivan HURJAN hyvin. Pikku hiljaa harjoituksen kautta edistytään tietysti koko ajan, mutta edistyksen näkee välillä ällistyttävinä loikkauksina. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikkapa perusasento. Viikkojen harjoittelun jälkeen sivulle tulo onnistui äkisti ihan pienellä käsivihjeellä, ja voi miten kauniisti onnistuikin! Niin siro ja hallittu, mutta kuitenkin vikkelä käännös ihan jalan viereen, ja pisteeksi i:n päälle vielä katse ylös ohjaajaan. Sydän suli!

Sen lisäksi, että Ipana on taitava, se on myös ah-niin-komea. Tai syötävän suloinen. Täydellinen pieni puikulapää! Olen monena päivänä miettinyt, että blogiin pitäisi listata hetkiä, jolloin Ike on erityisen söpön näköinen. No, tässä niitä seuraa sekalaisessa järjestyksessä.
1) Ike kävelee kuono kohti tuulta, suu vähän auki ja korvat päätä pitkin.
2) Ike odottaa lupaa syödä ruokakupissa oleva herkullinen kanansiipi.
3) Ike kantaa intopinkeänä keppiä heitettäväksi.
4) Ike katsoo kieroon, kun keskittyy nuolemaan kirsun edessä olevaa peukaloa.
5) Ike nauttii olostaan pujahdettuaan kainaloon istumaan - think treffihaukotuksen lopputilanne.
6) Ike käpertyneenä lepäämään reppukasan päälle.
7) Ike nostettuaan "vahingossa" lelun sohvalle ja mentyään luonnollisesti sitä hakemaan - kaikessa rauhassa tietysti.
8) Ike aamulla, kun se on rajattoman onnellinen että ihana emäntä on hereillä!
9) Ike kuivattavana. Erityisesti pään kuivaus on muuuuukavaaaaa...
10) Ike lenkillä löydettyään mehevän kepin.
11) Ike lepuuttamassa hyvien pentupainien tai muiden koiraleikkien jäljiltä.

Loppuun vielä pari väsykuvaa tältä illalta. On se erityisen söpö näissäkin. <3

Väsynyt edestä.

Väsynyt sivulta.

Iken ensimmäinen ja ainoa vaate. Aika dandy!

4kk (ja yksi viikko)

On se kasvanut!

4kk

3kk

2kk

Iso pieni pentu

Tänään saatiin valokuvaajakaverin otokset sähköisessä muodossa, ja onpas HASSUA katsoa höröpystykorvaista Ikeä! Yllättävän nopeasti silmä tottuu muutoksiin tuossa ipanassa, kun sitä koko ajan katselee. Nykyään lurppakorvat on ihan tavallisen näköiset, vaikka alkuun olivat toivottoman vieraan näköiset. Samoin kasvavaan kokoon havahtuu vain silloin tällöin. Sitten ihmetellään, että mistäs meille yön aikana on tuollainen iso piski putkahtanut. Näissäkin parin viikon takaisissa kuvissa Ike näyttää niin pikkupennulta...

Kuka heittäis tän köyden mulle?

Nyyh, ei ilmeisesti kukaan.

Minä sitten vaikka tuijottelen puita.

Vesi oli taas jännää...

...mutta jos varovasti menee...

...niin ihan hauskaahan se on.

Kieli on niin pitkä, ettei mahdu kuvaankaan!

Mihin tahansa väliin sopii pienet nokoset.

Koko ja ruumiinrakenteen muutos hämää muutenkin. Välillä huomaan odottavani pennulta ihan liikoja, kun en aina jaksa muistaa miten vauva se oikeasti on. Tähän tietysti vaikuttaa se, että välillä Ike pistää kaikki ässät pöytään ja näyttää juuri sitä käytöstä mitä halutaan. Se on esimerkiksi ihan yks kaks tajunnut, mitä hihnalenkillä halutaan: rauhallista kulkemista rinnalla, eikä eestaaseeseesees-ryntäilyä. Oli todellinen voittajafiilis, kun Ike ensimmäisen kerran hihnassa tarjosi itse vierellä kulkemista ja katsoi iloisena minuun. Valtaisat kehut ja namituksethan siitä seurasi, mistä seurasi saman toistaminen, ja näin oli positiivinen kierre päässyt alkuun. Eihän sitä tietenkään koko lenkin ajan tarvitse vierellä kulkea, vaan saa tuo vaavi mennä itsekseenkin.

Olin taas kauhean ylpeä Ikestä (ja meistäkin siinä samalla) pentutokossa. Ike tuli mukavan reippaasti eteen, sain onnistuneesti asennon korjattua tiiviimmäksi, ja siitä aika pienellä käden liikkeellä Ike sipsutti kauniisti sivulle istumaan. Vautsi! Myös kontaktiharjoitus meni älyttömän hyvin, vaikka ensimmäistä kertaa harjoiteltiin sitä, että Ike katsoo minua vaikka minä en katso sitä. Peilin kautta ihmettelin, että kuinka tuo penska osaa jotain, mitä ei olla ikinä ennen (ainakaan tietoisesti) tehty!

4-kk sylikuva on nyt jo viikon myöhässä, kun olen ollut laiska. Onneksi meidän iso pieni pentu ei sentään niin nopeasti enää kasva kuin kuukausi sitten, joten ehkä huomenna otettu kuva kelpaa vertailukohdaksi.

Ui(ku)tettiin koiraa

Ensimmäinen työviikko kesäloman jälkeen on nyt takana. Kesälomaahan oli hurjat kaksi viikkoa, ja ne oli alun perin ajoitettu Patchcoat W-pentueen luovutusiän tienoille. Wahida kuitenkin syntyi tyttönä, ja meillä olikin mun loman aikaan jo iiiiiiso koiravauva Iker!

Loma sujui lähinnä kotikulmilla. Tavattiin paljon ihmisiä, koiria ja muita eläimiä, ja käytiin kaikenlaisissa uusissa paikoissa. Loman päätteeksi käytiin mökkiseudulla viettämässä kahden päivän miniloma. Oli muuten hämmästyttävän helppoa päästää pentu tarpeilleen! Ovi auki, kakara pihalle ja siinä se. Ei pelkoa siitä, että jäisi (taas) avaimet kotiin kun kiitää tuulispäänä rappuun koira sylissä ja kengät kainalossa.

Mökkirannassa Ike veti ekana iltana hullut pentuhepulit, mutta ei mennyt veteen vatsaa syvemmälle. Seuraavana päivänä mentiin taas rantaan, ja sitten tuo pöhjä polskahti laiturilta järveen. Taisi astua harhaan kurkotellessaan vesimittarin perään. Hienosti poika kauhoi takaisin laiturin reunaan, ja vasta saatuaan etutassut kuiville aloitti sydäntäsärkevän vollotuksen. Hädissään se hivutti etutassuja laiturin reunaa kohti rantaa, kunnes eteen tuli ohittamaton este - laiturin tukipaalu. Siihen se takertui jäi huutamaan, eikä meinannut millään rauhoittua, vaikka takajalat olivat pohjassa eikä oikeasta hädästä tietoakaan. Oi kamera, miksi et ollut matkassa?!? No, suostui Ike sentään lopulta tajuamaan tilanteensa ja kahlaamaan rantaan, kun mentiin leikkimään kepeillä rantaveteen. Onneksi se sitten unohti karmaisevan koettelemuksensa varsin pian, ja suostui taas kahlailemaan keppien perässä - nyt jopa niin syvälle, että vesi ulottui kylkiin.

Loppuun on pakko mainostaa Iken suoritusta pentutokokurssilla. Tällä viikolla tehtiin keskittymisharjoitus: kaikki istuivat ringissä ja kertasivat koiran kanssa edellisten viikkojen oppeja, kuten paikkamakuuta ja katsekontaktia. Jokainen koirakko vuorollaan sitten pujotteli ringin ympäri niin, että koira keskittyy vain omistajaan. Ike teki upean kunniakierroksen. Nenä kiinni nampassa se tepsutti häntä heiluen koko matkan, eikä kyllä tainnut tajuta mistään mitään! No jaa, vauvahan se vasta onkin. Myöhemmin voi sitten ottaa enemmän tosissaan nämäkin harjoitteet.

Kuvia muuten seuraa perässä: mökillä valokuvaajakaveri otti Ikestä mainioita muotokuvia.

Treffejä pukkaa

Kuluneella viikolla ollaan pidetty monet leikkitreffit, ja vauhtia on riittänyt. Yhdestä terävästä pentuhampaasta tuli jopa pieni vekki huuleen - tällä kertaa Ikelle itselleen, kun samanikäinen labbis oli kaverina. Eipä ollut penska moksiskaan, jatkoi pelmuamista kuin ei mitään olisi tapahtunut. Tekevälle sattuu!

Perjantaina tavattiin Iken sukulaistyttö, kahdeksanviikkoinen Kiila. Aikansa ihmeteltyään ainoa pentu Kiila lämpeni Iken aloitteille, ja painit saatiin pyörimään. Tilanne oli Ikellekin vähän uusi, koska pienempien pentujen ja koirien kanssa ei olla aiemmin paljoa leikitty. Taitaa tuo meidän poika vihdoin alkaa tajuta, että päälläkin voi painia!

Leikkisitsä mun kaa?

No leikkisinkö ees!

Mä voisin vähän auttaa sua sen kuopan kaa.

Sunnuntaina oli vuorossa lähes vuoden ikäinen mopsi Nastja. Sen kanssa oltiin leikitty jo ekalla viikolla Helsingissä. Silloin kahdeksanviikkoinen Ike oli suurin piirtein saman kokoinen kuin tirppa Nastja, mutta koordinaatiossa se hävisi selvästi. Tällä tapaamisella kokoeroa olikin sitten jo roimasti, eikä Nastja varmaankaan olisi kauaa pysynyt vauhdissa mukana ellei se olisi jättänyt aamulenkkiä väliin. Kunnioitettavasti neiti jaksoi tuota meidän tuulispäätä! (Kuvia saatiin harmillisesti vasta sisätiloissa, koska tämä taulapää unohti kameran sisään.)

Ike mahtuu vielä tuolin alta...

...ja Nastja kohta Iken alta.