Se rauhoittui!

On meillä mukavan lupsakka ja rauhallinen koira. Tuhisee syvää unta ja vaihtaa välillä paikkaa. Kesken lenkkiäkin se vaan lössähtää makuulleen, että emmie taijja jaksaa.

Niin?

Kyllä, se kävi tänään rakennekuvissa, ja kyllä, se rauhoitettiin röntgenin ajaksi. Niin, lääketokkuraahan se nyt nukkuu pois.

Sammui eteiseen kuin mikäkin känniläinen.

Ike heräsi rauhoituksesta yllättävän rauhallisesti. Ensin se vähän avasi silmiä ja vilkuili meitä, sitten se vastasi rapsutteluun hännän heilautuksella. Hetken kuluttua se nousi hissuksiin jaloilleen, tassutteli vähän ympäriinsä ja jäi kaapin viereen seisomaan (siitä sai himpun verran tukea, mikä oli kätevää). Kun lähdettiin lääkäriltä, Ike laskeutui ihan ajatuksen kanssa kolme porrasta katutasoon ja käveli varsin tasapainoisesti torin poikki. Auto oli parkissa ylemmällä tasolla, ja sinne vievät portaat oli aika pitkät. Olin juuri aikeissa kantaa Iken niitä ylös, kun se lähti määrätietoisesti (vaikkakin hitaasti) kiipeämään. Ei täs mitään hei, otetaan lunkisti vaan! Kotipihalla väsymys alkoi painaa, eikä Ike tosiaan kotona päässyt sitten eteistä pidemmälle ennen kuin nukahti.

Mtääh?

Kaikki meni hienosti, vaikka Ikestä huomaakin ettei se tykkää olla lääkärillä. Se antaa oikein nätisti tehdä kaikki toimenpiteet, mutta oikeasti se haluaisi vain piiloutua tuolin alle läähättämään. Sanoisin, että se ei pelkää, vaan pikemminkin jännittää.

Ikeltä kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä sekä tarkastettiin silmät ja polvet. Silmät ja polvet on ihan terveet, ja kaikki kuvatkin näytti eläinlääkärin mielestä oikein siisteiltä. Nyt vaan odotellaan lausuntoa Kennelliitosta. Laitan varmaan kuvat sitten tänne lausunnon kanssa.

Kävelyllä kersan kanssa

Alkusyksyn ilmat on olleet upeita viime päivinä, eikä tänään ollut poikkeus. Aurinko paistaa mutta ei paahda, on riittävän kuivaa muttei nuutunutta, eikä öttiäisiä ole juurikaan. Päätin siis lähteä nauttimaan kauniista säästä luontokävelylle kakrun kanssa. Tässä fiiliksiä.


I: Pissattaa. Saanko pissata noiden aidalle?
T: Et saa. Pissaa tonne puskaan.
I: Hö. Ei mulla sit enää oo hätä. Sä oot tylsä.

...

I: MIKÄ TOI ON!?! AARRE! MÄ HALUUN SEN!
T: Se on lehmuksen lehti.
I: Se on ihan *speshul* lehti. Mä haluun sen.
T: Ota sitten, senkin hölmö.
I: Ai se oliki vaan vanha tyhmä lehti. Emmä sitä haluu.

...

I: Jos me kisattais, ni mä voittaisin.
T: Niin, mä tiedän sen. Siks me ei kisatakaan.
I: Mä kisaan sun kanssa. Kato miten nopeesti mä ryntään!
T: Käsi irtoo. Älä rynni. Tuus tähän. Rakki.
I: Mä oisin voittanu sut.
T: Niin, mutta mä voitan sut henkisesti. Koska sinähän PYSYT siinä vierellä.
I: Sä oot niin tylsä. Mä oisin voittanu sut.

...

I: Tuolla alhaalla lorisee.

T: Se on puro. Tai tollanen kaupunkipuro.

I: Siellä on varmaan kaloja.

T: Tuskin sentään.

I: Mä jään silti kattomaan.

T: Aha. No eiköhän se riittäny. Mennään!

I: Mut mä näin hauen.

T: Siellä mitään haukia oo, ei oo mitään kaloja ylipäänsä.

I: No sit se oli rapu. Mä jään kattomaan.

...

I: Pissattaa taas.

T: Oot pissannu jo parikyt kertaa puolen tunnin aikana.

I: Pissattaa silti.

T: Eikä pissata.

I: *lirist*

...

I: Tässä on käyny joku tyttö.

T: Vai niin. Mennään!

I: ....... Tässä on käyny joku tyttö.

T: Niin. Mennään!

I: ............... Tässä on käyny joku tyttö.

T: Mennään!

...

I: Mä haluun leikkipuistoon.

T: Se on koirapuisto, ja sä haluut sinne niin paljon ettei me tasan mennä sinne.

I: Mä haluuuuuun! Piip! Tosi tosi paljon! Vinku! Sä et tiiä miten paljon mä haluun sinne! Mennään nyt! Ääääää!!

...

I: Ou mai gaad, TUOLLA ON TIPUJA!

T: Ne on sorsia. Rauhotuhan nyt.

I: Mä en näe tästä kunnolla! Mä haluun nähä kunnolla! Mä haluun! Haluun! HALUUN!

 

...

I: Jumantsuikka, tuolla on Nastja! Mun lempparein tyttökaveri!

T: Ei se oo. Nastja ei paina ees viittä kiloa, toi painaa kymmenen kiloa. Toi EI ole Nastja.

I: Kyllä mä nyt tunnistan mun pimun, hei haloo! Mä meen moikkaa sitä.

T: Et muuten mene, koska se ei ole Nastja.

I: Tyhmä, tietysti se on Nastja. Kaikki mopsit on Nastja.

T: Varmana et mene. Let's go. Ja pysyt siinä.

I: Sä oot niin julma. Sä et haluu et mulla on mitään sosiaalisia suhteita. Sä oot vaan kateellinen ku Nastja tykkää musta mut ei susta.

T: No, itse asiassa...

I: Älämölöälämölö, en kuuntele sua. Lällällällällää! (nousee takajaloilleen haikailemaan ei-Nastjan perään)

...

T: Kas niin, päästiinpäs kotiin.

I: Mulla on jano. Mä join jo kupin tyhjäksi. Anna lisää.

T: No laitetaan lisää. Oltiinhan me aika pitkään ja sun piti kauheesti rauhottua joka välissä.

(20 min myöhemmin)

I: Pissattaa.

Toheltava teini

Viimeisen viikon aikana on koeteltu kärsivällisyyttä, kun Ike keksi alkaa oikein kunnon teiniksi. Aivot nurkkaan ja menoks! Lähes kaikki on ollut vaikeaa, mutta erityisesti kaikki mihin liittyy malttaminen. Pentuajalta tuttua ryntäilyä minkä tahansa (tai ei minkään) perään on taas ilmennyt, ja hihnassa käveleminen nätisti on ihan hullun työn ja tuskan takana. Tuntuu, että koirakin joutuu taistelemaan omaa impulsiivisuuttaan vastaan. Kyllähän tämäkin tietty käy tehotreenistä, mutta väsyttää kamalasti kun oikein mikään lenkki ei ole helppo ja rento. Tänään Ike tosin näytti, että jotain on sinne kalloon painunut: kuonon vierestä lehahti lentoon varpusparvi, koira sai riemuhepulin, säntäsi pari kertaa edes takaisin, mutta länttäytyi sitten ihan oma-alotteisesti minun vasemman polven viereen istumaan ja katsoa tapitti ihan hurjan intensiivisesti. Valtava ponnistus se oli, mutta onnistui! Päästiin siitä hetken kuluttua jopa ihan rauhassa lähtemään, ja hetken meni taas lenkkeily kivasti.

Holtittomissa merkeissä vietettiin myös tämän viikon agilitytreeni. Taustalla saattoi toki painaa se, että edellisellä viikolla ei päästy paikalle ja sitä edelliset treenit meni kaikilta pipariksi järkyttävän ukkosmyrskyn takia. Noh, tällä viikolla siis tulin töistä kotiin tiistaina, ja tapasin kotoa koiran, joka oli haljeta silkasta elämänilosta. Mietin jo silloin, ettei tätä energiaa kyllä kukaan ihminen pysty hallitsemaan. Enkä pystynyt. En tosiaankaan. Saatiin maksimissaan neljä estettä peräkkäin suoritettua, minkä jälkeen pakka hajosi ja kakara hilpaisi itsekseen riemuitsemaan. Jouduin pätkimään homman piku piku lilla siivuiksi ja palkitsemaan ihan perusasioiden osaamisesta. Tuskan hiki vaan nousi, kun vuoroin pelkäsin piskin karkaavan toisten koirien luokse ja vuoroin häpesin piskin karattua toisten koirien luokse.

Eilen Ike sitten veti ässän hihasta kun omistajat oli treeneissä. Se söi kengän. Minun kenkäni. Yhden kauneimmista (ja kalliimmista) kengistä, mitä omistin. Ihan käyttökelvottomaksi se sen kalusi. Ja lisäksi raapi seinään taas uuden kolon. Kyllä kyrsi! Seiniä se on raapinut viimeksi ehkä joskus talvella, ja kenkiä narskutellut edellisenä syksynä, eikä silloinkaan kunnolla hajalle. Lisää aivojumppaa vaan pojalle, ei kai se muu auta. Eniten harmittaa se, että luulin väsyttäneeni sen ihan semihyvin ennen treeneihin lähtöä. Ilmeisestikin olin väärässä.

Kaikesta ääliöimisestä huolimatta Ike on myös aivan hurjan suloinen. Aamuisin en henno lähteä töihin, kun toinen tulee nojaamaan jalkoihin ja katselee niin palvovasti. Tai sitten se tulee hakemaan haleja: se änkeää ihan viereen eikä väistele ollenkaan vaikka likistelisin sitä ihan kunnolla.