Fox on nyt vähän yli 6kk ja Ike täytti tänään 2v. Vauhtia riittää, ja intoa ja iloa ja välillä vähän hepulointiakin. Ike on alkanut harvakseltaan osoittaa penskalle sen paikkaa pahnan pohjimmaisena. Fox ottaa ojennuksen vastaan pääsääntöisesti varsin fiksusti: se leiskauttaa selälleen Iken eteen ja antautuu kyselemättä. Muille koirillehan se ei tykkää antautua, vaan on koirapuistossa ärissyt ihan kunnolla jo nelikuisena, vaikka vastassa oli aikuinen dalmisnarttu.
 |
| Fox 6 kk ja pari viikkoa. Sori toi horisontti. |
 |
| Ike päivälleen 2v. |
Fox on vihdoin päässyt vähän enemmän harrastuksiinkin mukaan. Pentutokokurssin päätyttyä ollaan jatkettu ihan vaan omatoimisesti silloin tällöin tokoa, ja voisin hyvin kuvitella Foxin sopivan siihen lajiin mainiosti. Joku jatkuva treeniporukka pitänee löytää - ei nimittäin tekisi Ikellekään pahaa jatkaa maltillisemman tekemisen parissa vähintäänkin harrastusmielessä.
Ilmoitin Nappulan kesäkaudeksi agilityyn. Sen lisäksi käydään rinnalla agilityyn valmistavaa pentukurssia, joten eiköhän tuo loppukesästä jo tajua jotakin putkista ja ohjauksista. Lähinnä tavoite on, että se kesän aikana oppisi miten agilitykentällä ollaan: ohjaajaa kuunnellaan, esteitä ei tarvitse pelätä, ja hauskaa on. Tähän asti vaikuttaa vallan hienolta. Fox on oikein hieno pieni koiranalku, joka kamalasti aina pohtii että mitä tässä nyt haetaan. Siivekkeiden kiertäminen on kivaa, pussi on ihan mukava, keinun räminä ei häiritse yhtään, ja A-este olisi ihan paras este. Sitä Fox ei kyllä kovin usein saa tehdä, kunhan välillä käy seisomassa kontaktilla. Mun mielestä on turhaa rasittaa noin pienen pennun niveliä niin jyrkällä esteellä. Ehtiihän tuon! Putken kanssa ollaan tehty enemmänkin töitä, koska se oli Foxin mielestä aivan vallan täysin kummallinen asia, jota ei voinut ymmärtää. Onhan se nyt outoa, että mokoman pötkylän päässä on hihkuva ihminen kädet täynnä nameja, mutta heti kun pötkylän kiertää päästäkseen herkuttelemaan, menee namit piiloon ja elämöinti loppuu. Ei aikaakaan kun sama hihkuna alkaa putken toisessa päässä, mutta sekin loppuu heti kun ehtii kiertää kohdille. Pöh! (Kyllä se jo kolmannella treenikerralla meni tosi rohkeasti suoraa putkea, ja nyt jo mutkaputkiakin suorastaan halukkaasti. Auttoi kun otti vinkupallot palkaksi!)
Äitienpäivänä pakattiin autoon sekä Ike että Fox, ja ajettiin Mäntsälään Heini Sepän frisbeekoulutukseen. Taas kerran saatiin olla tyytyväisiä päivän antiin! Me ihmiset saimme heittoharjoitusta ja neuvoja moniin uusiin heittotyyleihin. Ike pääsi näyttämään taitojaan ja myös oppimaan uutta. Kaikenlaiset ketteryystemppuilut ja tasapainoharjoitukset tulivat tarpeeseen, kun rakenneltiin foot stallia. Lopputreenistä jopa Ikiliikkuja-Ikestä alkoi huomata, että vähän väsyttää ja on suorastaan ehkä himpun vaikeaa. Fox sai aloitella ihan perusjuttuja, kuten rollerien jahtausta, jalkojen kiertämistä, frisbeen ottamista suuhun ja frisbeen nappaamista hypyssä. Ihan matalassa hypyssä. Sellaisessa, että se juuri ja juuri on hyppy. Mutta voi miten mä sain olla iloissani ja ylpeä ja hihkua ja kehua itseni hengästyksiin! Huvittavaa miten erilainen Fox on kuin Ike: isopentuhan olisi jo pikkupentuna mennyt aivan ylikierroksille tuollaisista kehuista, erityisesti kun niihin liittyi vielä liikkuva frisbee. Fox sitävastoin otti tilanteen ihan lunkisti ja tepsutteli vaan iloisesti ympäriinsä, että olenpas minä taitava kun näin paljon kehutaan. Kyllä se tietty lopulta innostui paljonkin, mutta pystyi silti keskittymään. Vaatii niin erilaista ohjausta nämä meidän kakarat!
 |
| Ike napsii hienoja koppeja sarjana. |
 |
| Pysyy pysyy... kun vähän pitää etutassulla tukea. |
 |
| "Ai että tämä pitäis tuoda takaisin?" |
 |
| Fox opettelee ottamaan kiekon suuhun hypätessään. |
Agilityssa menee myös Iken kanssa upeasti. Ike keskittyy pääosin hyvin, ja kuuntelee ohjausta. Useinhan ohjaus menee tietysti ihan päin honkia, kun minä törttöilen radalla, mutta onneksi Ikeä ei niin haittaa. Se on niin muru kun se antaa anteeksi mun mokat! Mun toive on päästä starttaamaan virallisissa kisoissa syksyllä. Kesän aikana meinaan opetella säätämään oman energiatasoni Iken vireeseen sopivaksi radan alusta loppuun. Nythän mun haaste on ollut monesti se, että treenin alku menee Iken ryntäillessä ohjeista suuria piittaamatta, mikä tietysti kisaamisen suhteen on ongelma. Möllikisoissa voi hyvin ostaa saman tien kaksi starttia, kun tietää ensimmäisen menevän riekkumiseksi.
Viimeiseksi hypetän vielä Australianpaimenkoirat ry:n rally-tokoleiriä Jyväskylässä kuukausi sitten. Saatiin siellä upeaa yksilöllistä ohjausta ja kasamäärin käytännöllisiä ja toimivia neuvoja siihen, miten Iken työmoottorin saa täydessä vauhdissakin valjastettua järkevään käyttöön. Tähän asti mä oon välillä pelännyt innostavani Ikeä liikaa, ja ollut siksi suorastaan lakoninen rallyssa. Nyt huomasin, miten paljon paremmin Ike toimii, kun sen hetsaa hyvään vireeseen ja vastaa sitten itse siihen vireystasoon omalla tekemisellä. Silloin Iken into ei lähde purkautumaan häsellykseen, vaan se tekee ihanalla halulla juuri sitä työtä, mitä minä sille annan.
