Raikas talvisää

Nyt saa juosta! Urku auki!

Ike lällättelee Foxille.

Ihana lumi!

Harvinaine tilanne: Ike taaempana kuin Fox.

Mitä Ike edellä, sitä Fox perässä.

Oliks tää ny sit kivaa?

Kirsu kohti kotia, täällä on kylmä.

Ei saisi vertailla, mutta...

Voin vain kuvitella millaista on, kun on omistanut elämänsä aikana monta samaa rotua edustavaa koiraa. Vaikka Ike on tietysti ollut minulle yksilö koko elämänsä ajan, niin näen sen nyt ihan uusin silmin, kun talossa on toinen aussien pentu. Uskoisin, että mitä enemmän vertailukohtia olisi, sitä paremmin osaisi arvostaa kunkin koiran yksilöllisiä piirteitä. Olinkin monesti miettinyt, että ovatkohan kaikki aussiet niin energisiä intoilijoita kuin Ike. Ei sitä oikein osaa sanoa ennen kuin todella tuntee muita rodun edustajia ja näkee niitä kaikenlaisissa tilanteissa.

Ike tosiaan on äärimmäisen helposti innostuva, rohkea ja ulospäin suuntautunut. Todellinen taula(pää) - syttyy ihan mistä vaan. Niinkuin nyt esimerkiksi vaikka siitä, että joku katsoo sitä kohti. Fox on paljon tasaisempi ja myös (ainakin nyt pentuna) vähän varautunut. Se on sellainen tarkkailija. Kyllä Foxkin innostuu kun innostetaan, tai kun on ruoasta kyse, joten hieno harrastuskoira siitäkin tulee.

Tämä pieni possu tapitti tasaisesti.

Tämä pieni possu oli hyper.

Sitten tämäkin pieni possu innostui.

Fox on myös hurjan nopea oppimaan, kuten Ike. Ikellä vaan tahtoo oppiminen mennä välillä kohelluksen puolelle, kun pitää yrittää niin hirmuisen hirmuisen hirrrmuisen paljon koko ajan. Malliesimerkkinä tästä toimii rally-tokokurssin välikohtaus, jossa Ike onnistui toheltamaan namin korvaansa eikä suuhunsa, kun harjoiteltiin seuruuta. Fox on ainakin tähän asti napannut tosi nopeasti sen, mitä olen kouluttaessa halunnut. Me käytetään naksutinta ja ollaan pyritty mahdollisimman paljon kannustamaan pentua itse hakemaan oikeaa käytöstä. Vähän ollaan houkuteltukin silloin tällöin, mutta eipä tuota ole (vielä ainakaan) tarvinnut paljoa houkutella. Temput nyt eivät ole vielä mitään kovin monimutkaisia. Fox istuu, odottaa, jättää, makaa, tulee ja kulkee mukana. Näistä se lähtee!

Kuten odottaa sopii, on Foxin kanssa kohdattu paljon sellaisia tilanteita, joita ei Iken kanssa juuri kohdattu. Ensimmäisenä tulee mieleen äänenkäyttö: Fox vinkuu, monkuu, ynisee, hinkuu, väykyttää, haukkuu ja kohta varmaan puhuukin. No okei, oikeasti Fox on varmasti äänekäs vain verrattuna Ikeen. Ja Ikehän ei juuri ääntele, paitsi jos se on valtavan innostunut, niin silloin se haukkuu. Vasta yhden asian kohdalla olen joutunut opettamaan Ikeä olemaan hiljaa, nimittäin silloin kun käsken sen kiertämään jotakin. Se on lähinnä kiertänyt agility- ja frisbeetreeneissä, missä se on valtavan innostunut ja missä se siis myös haukkuu. Tämä haukkuminen siirtyi sitten kätevästi itse temppuun, tehtiin sitä missä vaan. Foxia olen sitten opettanut olemaan hiljaa jos jonkinlaisissa tilanteissa, ja koulutus kyllä tulee jatkumaan!

Ike miettii, mitä Fox tekee letin toisessa päässä.

Ike päättää, että Fox tuskin tarvitsee lettiä.

Fox huomauttaa, että sillä oli letin kanssa leikki kesken. 

Viime viikolla vertailin Foxia myös kahteen sen veljeen, kun pidettiin pienimuotoiset pentutreffit Riemun ja Simon kanssa. Kooltaan pojat olivat varsin tasalaatuisia, samoin karvanlaadulta ja väriltä. Merkit tietysti olivat erilaiset, kuten jo vauvapentusina. Foxin pää oli kuitenkin (ainakin minun silmiin) paljon pienempi ja kuono kapeampi kuin velipoikien. Käytöksessä/luonteessa olikin sitten enemmän eroja veljesten kesken. Riemu oli ensin vähän kauhuissaan Foxin nähdessään, mutta lämpeni nopeasti. Fox taas oli heti menossa moikkaamaan, ja ihmetteli kun toinen meni emännän jalkoihin piiloon. Simo tuli vähän myöhemmin paikalle, jolloin Riemu ja Fox jo myllyttivät ihan väkkäränä. Simo päätti heti, että tämä poika lähtee takaisin autoon kyllä, ei noiden kanssa viitsi yrittääkään. Tuli se sentään takaisin, mutta oli välillä altavastaajan roolissa. Riemu oli pojista ehkä useimmin hamuamassa johtajan paikkaa, ja ne ottivat Foxin kanssa pari kertaa yhteen ihan ärräpäiden kera. Pitänee tavata usein ja opettaa pojat olemaan sopuisasti jo vaaveina, niin sitten aikuisina ei toivottavasti tarvitse ärhennellä. Suurimman osan ajasta pojat olivat leikkitreffeillä kuitenkin oikein sopuisasti. Tässä video seesteisemmästä yhteisolosta. (Simo keskellä, Riemu etualalla hoitamassa oikeaa korvaa ja Fox vasemman korvan kimpussa)

Ja sitten niitä oli kaksi

Pitkä hiljaiselo blogissa selittyy sillä, että taloon on tullut pentu. Harvassapa ovat olleet ihan toimettomat hetket! Vaikka pentu nukkuukin paljon, niin yleensä silloin touhutaan Iken kanssa vähän ekstraa, ettei se vallan jäisi paitsi kaikesta huomiosta.

Pennun nimi on Fox, koska sen kennelnimi on Patchcoat Xfile. Eihän se nyt muuta olisi voinut olla kuin Fox. Paitsi jos se olisi ollut narttu. Silloin siitä olisi tullut Dana.

Ike otti Foxin vastaan tapansa mukaan innokkaasti. Ensikohtaaminen järjestettiin ulkona niin, että Ike oli hihnassa ja Fox vapaana. Se olikin hyvä valinta, koska pikkupentu oli aluksi aivan kauhuissaan isonpennun rakkauden ryöpsähdyksistä. Rohkeasti Fox kuitenkin alkoi lähestyä Ikeä, ja lopulta ne pääsivät painietäisyydelle. Siinä vaiheessa Ike taisi tajuta, että toinen on ihan vauva. Ike painii ja leikkii pääasiassa tosi nätisti Foxin kanssa, mitä nyt välillä kierrokset nousevat ja poikia täytyy komentaa rauhoittumaan. Foxilla tosin on yleensä tassunsa sopassa mukana, joten ei kaikkea syytä voi Iken niskoille laittaa.


Fox on selvästi Ikeä tasaisempi tapaus, mutta sisua ja luonnetta siltäkin löytyy. Myöskään ihmiset ja toiset koirat eivät kiinnosta sitä yhtä paljon kuin Ikeä. Se on oikeastaan aika virkistävää, koska Iken kanssa ei voinut pentuna liikkua yhtään missään ilman, että joku tuli lutustelemaan sitä. Foxia on saanut kuljettaa suorastaan rauhassa tuolla maallikylillä.


Foxin sisaruksista useampikin tuli Etelä-Suomeen, ja muutama jopa pääkaupunkiseudulle. Tänään tehtiin pentutreffit Riemun ja Simon kanssa. Oli tosi kiva nähdä veljiä ja tietysti vähän vertailla niitä. Eipä niissä vielä ihan kauheita eroja näkynyt, mitä nyt Riemu osoitti vähän merkkejä dominoinnista. Ja Fox itsenäisyydestä... yhdessä vaiheessa se lähti reippaana poikana tassuttelemaan ihan omille teilleen, ja meni vaikka kuinka pitkälle ihmisistä ja muista pennuista. Täytyy varmaan valjastaa itsenäisyys johonkin hyötykäyttöön.

Kaiken kaikkiaan yhteiselon alku on mennyt oikein mukavasti, vaikka työtä on riittänyt ja riittää vastaisuudessakin. Vaan ei haittaa, kun pojat on niin suloiset! <3

Työmyyrä - arbetsmyra

Kas, tällainen teksti oli jäänyt julkaisematta joulunalusviikolla. No, laitetaan nyt nähtäville, vaikkei ole edes kuvia. (Ehkä se juuri siksi oli jäänyt arkiston uumeniin, että oli niin tylsän näköinen.)

Päivät ja viikot vilistävät ohi, kun on niin paljon tekemistä. Aloitin uusissa tehtävissä kokopäiväisen työn, joten olen joutunut opettelemaan kaikenlaisia uusia kuvioita. On se kummaa, että tunti ja vartti lisää työaikaa päivittäin tuntuu haukkaavan vuorokaudesta valtavan paljon. Myös Ike tuntuu huomanneen muutoksen (tai sitten se on silmänlumetta ja itsepetosta), kun se niin liehittelee aina kun tulen töistä kotiin. Se on kyllä hassu pieni piski! Samalla lailla se meni ihan pähkinöiksi kun nousin sängystä sunnuntaiaamuna nukuttuani pitkään ekaa kertaa varmaan kuukauteen.

Ai että miksi ekaa kertaa kuukauteen? Nooo, on tässä ollut viikonloppumenoja yksi toisensa jälkeen. Toissa viikonloppuna esimerkiksi oltiin Australianpaimenkoirat ry:n järjestämällä rally-tokoleirillä Ylöjärvellä, missä kouluttajana toimi Krista Kiuru. Oli aivan mahtava leiri! Yhdeksästä viiteen kahtena päivänä - kyllä siinä ehti oppia paljon! Lauantaina kuunneltiin alkuun luentoa rally-tokosta, sen opettamisesta ja sen säännöistä. Sen jälkeen päästiin pienryhmissä tositoimiin eli kouluttamaan. Oltiin ajateltu, että minä olisin vain kuunteluoppilas, mutta päädyttiinkin sitten molemmat kouluttamaan vuorotellen. Ike teki siis tuplatreenit verrattuna muihin: se on ihan mieletön työmyyrä! Tsemppasi ja jaksoi hurjan paljon. Me jätettiin vain sunnuntaina yhdet treenit väliin, kun koiralla selvästi vaan kaikui käskyt tyhjässä päässä. Käskin sen maahan, niin kaveri vaan toljotti. Yritin auttaa käsieleellä, mutta sen tuloksena koira kumarsi. Eikä noussut, vaikka vapautin. Tapitti vaan, että anna nyt sitä nakkia kun näin hienosti teen! Tauon paikkahan se sitten oli.

Rally-toko onkin muuten kiva laji. Tykkäsin tosi paljon Kristan esittämästä pelkistyksestä, että kaikki rally-tokon satakunta kylttiä on opetettavissa alle kahdenkymmenen perustempun kautta. Moni niistä onkin Ikelle jo entuudestaan tuttu, vaikka vahvistamista voi aina tehdä (ks. edellisen kappaleen loppu, *köh köh*). Seuraamista pitää kyllä Iken kanssa tehdä vielä paaaaljon paljon paljon, koska se tuppaa yliyrittämään, eikä voi uskoa että jutun juju on tosiaan vain se, että pysytään samaan suuntaan ja liikutaan samassa tahdissa.

Me ollaan oltu myös viikoittaisella rally-tokokurssilla viimeisen kuukauden ajan koirakoulu Kontaktilla. Siellä harjoiteltiin viime viikolla takapään käyttöä niin, että koiran etutassut ovat korokkeella ja sitä sitten kierretään eri suuntiin. Me ollaan Iken kanssa tehty sitä aika paljon, mutta nähtävästi epäsuhtaisesti tokopuolta painottaen. Raukka meni nimittäin ihan sekaisin, kun vaihdettiin puolta! Oltiin ensin tehty niin, että Ike seisoo etutassut lootan päällä ja ohjaaja seisoo sen oikealla puolella, ja alkaa siitä sitten kiertää lootaa oikealle. Iken tehtävä on siinä ollut tietysti korjata rintamasuunta, eli tassutella takajaloilla ohjaajan perässä oikealle päin. Ja sehän menee hienosti. Vaan annas olla kun ohjaaja seisoo Iken vasemmalla puolella ja ottaa pikkuruisen askelen vasemmalle päin: Ike katsoo vetoavasti, vinkaisee hölmistystään ja tipsuttaa sitten siististi takajaloillaan kokonaisen kierroksen oikealle päin, jotta pääsee takaisin turvallisesti ohjaajan vasemmalle puolelle. Voi toista! Hyvä muistutus siitä, ettei pikkuinen piski voi hiffata tosta noin vaan keskilinjapeilausta - eihän ihmisetkään yleensä hiffaa.