Ipana paimentaa

Tässä se luvattu video Iken ekasta paimennuksesta 5,5 kuukauden iässä. Hitusen ehkä ajatus harhailee... mutta oi niin hurjan taitavia pätkiä löytyy myös!

Arkiston uumenista vertailukohdaksi video Ikestä samalla pellolla kahden kuukauden ikäisenä. Lampaiden luota pysyttiin silloin visusti kaukana, koska kuten videolta näkyy, ei palleron koordinaatio ollut vielä aivan kohdillaan.

Voi veljet ja kaikki muutkin!

Nyt kun on vähän ehtinyt levätä, jaksaa kirjoitella viikonlopun upeasta leiristä. Olimme Kiimingissä Pikipaimenten ensimmäisellä kasvattileirillä perjantaista sunnuntaihin harrastamassa tokoa, agilityä, paimennusta, viestiä, riekkumista, remuamista, vapaapainia (hih!), kananhöyhennystä ja intopinkeilyä.

Automatka oli pitkä molempiin suuntiin (no daah...), mutta Ike käyttäytyi oikein hienosti. Ei mitään mankumisia takakontissa, jos ei lasketa hienoista inahtelua kun kuski tuli tehneeksi pari vähän äkäisempää ohitusta. Luulenpa, että perillä Oulun seudulla kaikki matkan koettelemukset tulivat tuhatkertaisesti korvatuiksi Ikelle, kun se pääsi tervehtimään kaikkia ihania veljiä, siskoa, muita koiria ja tietysti myös ihmisiä. Veljespaini jaksoi kiinnostaa koko viikonlopun ajan, eikä ihme, kun oli niin mukavat otteet kaikilla.

Leirillä päästiin lammaspaimeneen sekä lauantaina että sunnuntaina, kaksi vajaan kymmenen minuutin settiä kumpanakin päivänä. Ike oli aika hyvässä vireessä ja ilmeisesti melko hyvin syönyt, koskapa lannan syöminen kiinnosti vain hetkittäin. Oli hurjan hienoa nähdä, miten Ike kerta kerralta enemmän kiinnostui lampaista ja syttyi paimentamiselle! Intoa ja melkein jo ajatustakin löytyi, vaikka välillä pyrittiin kyllä liian lähelle lampaita. Ja annas olla, kun viimeisellä kerralla yksi lammas erkani laumasta... hurjasti haukkuen ja valtavalla vauhdilla Ike ajoi sen karkuteiltä takaisin ryhmään. Voi kyllä olla, että myöhemmin saamme tehdä ihan reippaasti töitä, ettei saalisvietti saa liikaa valtaa. Ei olisi kivaa, jos lampaat kokisivat samanlaisen höyhennyksen kuin se onneton karannut kana, jolta Ike kyni pyrstön lauantaina...

Onnelliset paimenet ja säyseät paimennettavat.

Linkitän vielä pari paimennusvideota myöhemmin kunhan saan ne editoitua. Harmillisesti videokamerassa olikin vain kahden gigan muistikortti, eikä sinne mahtunut jokaisesta pennusta paimennusvideota. Oma syyni, olisi pitänyt tarkistaa että tila riittää. No, onpahan sentään Iken, Rallin, Brunon ja Rudin taidonnäytteitä nauhalla, jos oikein muistan.

Merlet treffeillä

Värisuora!

Ike pääsi kimppalenkille Hannan lauman kanssa, ja voi sitä riemun määrää! Erityisesti 3,5kk Kiilan kanssa oli niin siistiä kirmata pitkin peltoja ja risukoita. Ja välillä tietysti painia, tottakai. Molemmilla näytti olevan aika nätit otteet, ja paini pyöri oikein kivan näköisesti. Lenkin loppua kohti Ike kyllä taisi unohtaa, että Kiila on aika paljon pienempi ja kevyempi - sen verran vauhdilla tultiin päin. Mörssäri mikä mörssäri, onneksi Kiila ei ollut moksiskaan.

Ensimmäisen koiran omistajana oli hauskaa taas nähdä, miten eri sävyisiä merlet tosiaan voivat olla. Iken tumma on selvästi tosi tummaa, ja sitä on aika paljon. Kiila taas on pehmeän toffeen ja kerman sävyinen (ja muutenkin pehmoisen näköinen pikkupentu), Hali vivahtaa voimakkaasti oranssiin ja Mai voisi heikossa valaistuksessa mennä blue merlestä... no ei sentään ihan, mutta vähemmän se on punainen kuin vaikkapa Hali. Kokoa ja rakennetta oli hankalampi vertailla, kun Ike oli ainoa poika. Onneksi päästään ensi viikolla vertaamaan ihan sukulaispoikiin, kun mennään pentutreffeille Kiiminkiin. Ei me maltettais odottaa ollenkaan! Veljiä ja siskoja! Äippä ja iskä! Kasvattaja ja kaikki muut!

Hullun kiilto silmissä.

Alakynnestä voi puraista alakynnestä.

Ei ihan jokapaikanhöylä

Ike ei fanita uimista. Se ei diggaa simmaa. Ei ole vesipeto, ei edes vesipienpeto. Ei oikeastaan edes vesisaaliseläin. Ei vesi- mitään.

Vielä.

Eilen oltiin Helsingin koirauimalassa Giian ja Pulmun kanssa. Giialle ja Ikelle oli varattu pentu-uimakoulu, eli lämmin allas ja uimaopettaja. Labbis Giia oli vedessä kuin kotonaan, ja uimatekniikka oli alusta lähtien kohdillaan. Ike taas sohi ja sekoili, roiski ja räiski ja sai itsensä kiihdytettyä Tiloihin. Takajalat huitoivat milloin mihinkin suuntaan, mutta eivät juurikaan sinne minne pitäisi. Siitä johtui, että takapää painui alas, yläpää nousi ylös ja etutassut alkoivat läiskiä veden pintaa. Etutassut sitten roiskuttivat vettä Iken naamalle, mistä johtui että se nosti päätään entistä ylemmäs, mistä syystä etutassut nousivat vieläkin korkeammalle, räiskyttivät vieläkin enemmän, ja näin oli oravanpyörä valmis. Ja kun rauhottua EI VOINUT! Uimaopettaja kommentoikin, ettei ollut ennen nähnyt minkään pennun hätäilevän noin pitkään. Hän sanoi, että harvalla aikuisellakaan koiralla kestää noin kauan rauhoittua ja hyväksyä, että vedessä nyt ollaan eikä panikointi auta. No jaa, oli viimeinen uimapyrähdys jo vähän enemmän sinne päin, mutta ei Ike siitä erityisemmin nauttinut. Täytyy siis mennä uudestaan vaan, ja uudestaan ja uudestaan niin kauan, että Ike hiffaa miten kivaa pulikoiminen on. Se olisi nimittäin hyvä liikuntamuoto muiden rinnalle. Noh, hankitaan tasapainotyyny ja vahvistetaan takapään hallintaa ja lihaskuntoa, eiköhän se helpota uimistakin. Ja se on hauskaa.

Yök. Näen vettä. En tahdo.

Jos ei uiminen ihan onnistunut, niin toko kyllä sujui aivan huomattavan hyvin. Tänään oli meidän toiseksi viimeinen kerta tokopainotteisella pentukurssilla, koska viimeisen kurssikerran aikaan ollaan Turussa. Kurssi on ollut ihan tosi kiva, ja ollaan opittu häkellyttävän paljon. Ikellä meni tänään ihan hullun hyvin, vaikka emäntä tavalliseen tapaansa vähän törttöili sitä sun tätä. Mutta voi Ipana, miten hienosti se piti noutokapulaa! Otettiin taas yllättävä edistysharppaus, kun huomattiin, että Ikeä voi jo pyytää pitämään kapulaa ihan auttamatta. Se piti niiiiin nätisti, ei pureksinut yhtään eikä syljeksinyt kesken kaiken menemään. Vautsi! Myös seuraamisen sivuaskeleet menivät kirjaimellisesti kuin tanssi. Kaukokäskyjen alkeet menivät myös hienosti. Ja kaiken aikaa Ike oli oma valloittava itsensä, tietysti, mitäs muutakaan. Eihän sille mitään voi, että on maailman söpöin otus!

Parin viikon takainen söpöilykuva.
On se niin rakas!

5 kk

Kyllä tässä pitää alkaa nostaa rautaa! Ike on hurjan painava iso pieni poika. Seuraavaan kasvukuvaan on vain kuukausi aikaa, ja epäilen etten ehdi. Raukat narukäteni huusivat jo tänään apua... hui! Saatiin sentään muutama sellainen kuva, jossa emännän tuskainen ilme ei pilaa tunnelmaa.

5kk

4kk

3kk

2kk

Hurjan isosta ja pitkäkarvaisesta Ipanasta pitikin sanomani: oltiin eilen peuhuamassa kahden näyttelylinjaisen aussiepennun kanssa (molemmat Ikeä kolmisen kuukautta vanhempia), ja meidän karvakasa kyllä kutistui vertailussa. Hassu pitkula nakupellehän se vain olikin!

Sienimetsällä

Ike on mainio eräkoira, se tuli taas tänään todistettua. Se jaksaa lähes loputtomiin rientää metsässä, mutta pysyy (ainakin vielä) ihanasti melko lähellä omia ihmisiä. Tosin sienimetsällä ilmenee sellainen hankalahko ominaisuus, että ihmisten kyykätessä kiinnostuneena mättäällä Ike tulee tarkistamaan mistä on kyse. Ja perin pohjin tarkistaakin. Ja haluaa sitten kääntää huomion itseensä, kun pääsee siihen päätelmään että eivät ne ihmiset mitään järkevää sieltä sammalen seasta kuitenkaan hae. Meillä oli myös muutama tiukkasanainen mutta tulokseton keskustelu Iken kanssa, kun minä olin sitä mieltä, ettei suppilovahveroita tarvitse ilmaista pakaroilla. Ike ei välittänyt, vaan jatkoi kuten ennenkin. Läts, minä istun nyt tähän!

Ike vahtii eväiden nauttijoita.

Tänään oltiin siis taas metsässä sienien perässä. Mukana oli Iken lisäksi pari kaveria ja Nastja-mopsi. Nelijalkaisten vauhti oli tyrmistyttävä! Nastja pysyi Iken vauhdissa tosi pitkään, mutta kokoero alkoi näkyä jaksamisessa jossain tunnin kohdalla. Ihan kunnioitettavaa kuitenkin, ottaen huomioon että Nastja on a) mopsi ja b) pieni sellainen. Toisaalta Nastja sai uuden kutsumanimen: Snorken. Röhkinä oli tauotonta.

Vasta parin tunnin eräjormailun jälkeen Nastja pisti liinat kiinni, ja sitten kannettiin. Voi, miten se oli pikkuinen ja kevyt, kun on tottunut nostelemaan tuota meidän mötkälettä! Insinörtteilin kuitenkin fleecestäni Nastjalle kantoliinan, joka jätti kädet vapaiksi. Siinä neiti matkusti ihan tyytyväisenä, silmät puoliksi kiinni. Ai mitä Ike teki? Jatkoi vanhaan malliin, viipotti vähän edellä ja tuli sitten tsekkaamaan että posse on kasassa ja kaikki matkassa.

Kuvattavat liikkuivat NOPEASTI!
Tässä nyt kuitenkin näkyy pelin henki.

Mennäänks me tonne?

Tuutteko te?

Ei nyt saa häiritä, mä pousaan kameralle.

Väsynyt retkeilijä kantoliinassa.
Kyllä kaveria aina tuetaan!

Loppuun vielä huomio aside. Meidän lattioilla pyörii herran hampaiden vaihtumisen takia luu jos toinenkin. Mietittiin ennen retkelle lähtöä, josko Ike ehkä alkaisi vartioida niitä Nastjalta. Ei alkanut, ei hetkeksikään. Nastja sitävastoin löysi luut pikapuoliin, valitsi mieleisimmän ja - kyllä, arvasit oikein - alkoi vartioida sitä hurrrrjasti. Niin pieneltä ja muutenkin koko ajan röhkivältä otukselta ärinä ei ollut kovin katu-uskottavaa, eikä Ike tainnut edes alkuun tajuta mistä on kyse. Lopulta luut nostettiin jäähylle, ja päästiin matkaan.

Videoita

Pimeässä pokkarikameralla ei saa kovin hyvää videota, mutta onneksi Ipanalla on huomioliivi! Täytyy ottaa uusiksi joskus päiväsaikaan. Videointia voisi kyllä harrastaa enemmänkin ihan vaan ohjaajan avuksi. Huomasin vasta videoita katsellessani, että teen kaikenlaista höhlää, turhaa ja epäjohdonmukaista ihan huomaamattani. Koko ajan vahvistuu käsitys siitä, että vaikeinta taitaa tokossa olla se oma puoli suorituksesta.

Tässä nyt kuitenkin heikkolaatuinen video perusasennon harjoittelusta. Tässä vaiheessa suorituksia on jo muutamia alla, ja virheistä ollaan ehditty oppia kaikki kolme. Ihan kivasti menee, ainakin näin aloittelijoilta.

Ja loppuun leikkiä. Whiiii!