Ei ihan jokapaikanhöylä

Ike ei fanita uimista. Se ei diggaa simmaa. Ei ole vesipeto, ei edes vesipienpeto. Ei oikeastaan edes vesisaaliseläin. Ei vesi- mitään.

Vielä.

Eilen oltiin Helsingin koirauimalassa Giian ja Pulmun kanssa. Giialle ja Ikelle oli varattu pentu-uimakoulu, eli lämmin allas ja uimaopettaja. Labbis Giia oli vedessä kuin kotonaan, ja uimatekniikka oli alusta lähtien kohdillaan. Ike taas sohi ja sekoili, roiski ja räiski ja sai itsensä kiihdytettyä Tiloihin. Takajalat huitoivat milloin mihinkin suuntaan, mutta eivät juurikaan sinne minne pitäisi. Siitä johtui, että takapää painui alas, yläpää nousi ylös ja etutassut alkoivat läiskiä veden pintaa. Etutassut sitten roiskuttivat vettä Iken naamalle, mistä johtui että se nosti päätään entistä ylemmäs, mistä syystä etutassut nousivat vieläkin korkeammalle, räiskyttivät vieläkin enemmän, ja näin oli oravanpyörä valmis. Ja kun rauhottua EI VOINUT! Uimaopettaja kommentoikin, ettei ollut ennen nähnyt minkään pennun hätäilevän noin pitkään. Hän sanoi, että harvalla aikuisellakaan koiralla kestää noin kauan rauhoittua ja hyväksyä, että vedessä nyt ollaan eikä panikointi auta. No jaa, oli viimeinen uimapyrähdys jo vähän enemmän sinne päin, mutta ei Ike siitä erityisemmin nauttinut. Täytyy siis mennä uudestaan vaan, ja uudestaan ja uudestaan niin kauan, että Ike hiffaa miten kivaa pulikoiminen on. Se olisi nimittäin hyvä liikuntamuoto muiden rinnalle. Noh, hankitaan tasapainotyyny ja vahvistetaan takapään hallintaa ja lihaskuntoa, eiköhän se helpota uimistakin. Ja se on hauskaa.

Yök. Näen vettä. En tahdo.

Jos ei uiminen ihan onnistunut, niin toko kyllä sujui aivan huomattavan hyvin. Tänään oli meidän toiseksi viimeinen kerta tokopainotteisella pentukurssilla, koska viimeisen kurssikerran aikaan ollaan Turussa. Kurssi on ollut ihan tosi kiva, ja ollaan opittu häkellyttävän paljon. Ikellä meni tänään ihan hullun hyvin, vaikka emäntä tavalliseen tapaansa vähän törttöili sitä sun tätä. Mutta voi Ipana, miten hienosti se piti noutokapulaa! Otettiin taas yllättävä edistysharppaus, kun huomattiin, että Ikeä voi jo pyytää pitämään kapulaa ihan auttamatta. Se piti niiiiin nätisti, ei pureksinut yhtään eikä syljeksinyt kesken kaiken menemään. Vautsi! Myös seuraamisen sivuaskeleet menivät kirjaimellisesti kuin tanssi. Kaukokäskyjen alkeet menivät myös hienosti. Ja kaiken aikaa Ike oli oma valloittava itsensä, tietysti, mitäs muutakaan. Eihän sille mitään voi, että on maailman söpöin otus!

Parin viikon takainen söpöilykuva.
On se niin rakas!