Treffejä pukkaa

Kuluneella viikolla ollaan pidetty monet leikkitreffit, ja vauhtia on riittänyt. Yhdestä terävästä pentuhampaasta tuli jopa pieni vekki huuleen - tällä kertaa Ikelle itselleen, kun samanikäinen labbis oli kaverina. Eipä ollut penska moksiskaan, jatkoi pelmuamista kuin ei mitään olisi tapahtunut. Tekevälle sattuu!

Perjantaina tavattiin Iken sukulaistyttö, kahdeksanviikkoinen Kiila. Aikansa ihmeteltyään ainoa pentu Kiila lämpeni Iken aloitteille, ja painit saatiin pyörimään. Tilanne oli Ikellekin vähän uusi, koska pienempien pentujen ja koirien kanssa ei olla aiemmin paljoa leikitty. Taitaa tuo meidän poika vihdoin alkaa tajuta, että päälläkin voi painia!

Leikkisitsä mun kaa?

No leikkisinkö ees!

Mä voisin vähän auttaa sua sen kuopan kaa.

Sunnuntaina oli vuorossa lähes vuoden ikäinen mopsi Nastja. Sen kanssa oltiin leikitty jo ekalla viikolla Helsingissä. Silloin kahdeksanviikkoinen Ike oli suurin piirtein saman kokoinen kuin tirppa Nastja, mutta koordinaatiossa se hävisi selvästi. Tällä tapaamisella kokoeroa olikin sitten jo roimasti, eikä Nastja varmaankaan olisi kauaa pysynyt vauhdissa mukana ellei se olisi jättänyt aamulenkkiä väliin. Kunnioitettavasti neiti jaksoi tuota meidän tuulispäätä! (Kuvia saatiin harmillisesti vasta sisätiloissa, koska tämä taulapää unohti kameran sisään.)

Ike mahtuu vielä tuolin alta...

...ja Nastja kohta Iken alta.

Tokoiltiin!

Eilen alkoi Iken ja meidän toinen pentukurssi. Käydään kahta kurssia, koska molemmista saadaan eri asioita. "Mun" pentukurssilla harjoitellaan koiran ja ohjaajan yhteispeliä ihan perusteista lähtien. Kurssikertoja on viisi, koirakot on eristetty sermeillä ja liikkeelle lähdettiin naksuttimen opettamisesta. Siellä saa tosiaan keskittyä vain omaan tekemiseen ja oman koiran lukemiseen. Minulle se sopii hienosti, koska kyseessä on ensimmäinen koirani ja siinä riittää opeteltavaa ilman ympäristön hallintaakin.

Toinen kurssi, se eilen alkanut, on tokopainotteinen. Sinne mentiin opettelemaan meille uutta lajia ja harjoittelemaan häiriön alaisena. Kurssilla on kuusi koirakkoa, eikä välisermejä käytetä. Häiriötä saatiin siis roppakaupalla, ja siksi onnistuminen oli sitten todellista herkkua! Muista koirista ja ihmisistä huolimatta Ike keskittyi hienosti omaan tekemiseen - tai siis omiin nameihin. Onneksi tuo meidän pentu palkkautuu niin monella tavalla!

Ekalla tokokurssikerralla harjoiteltiin katsekontaktia häiriön alaisena (muut koirat, ihmiset ja äänet ympärillä, namit suun vieressä), sivulle tuloa ja maahan menoa "hissinä". Aivan erityisesti onnistui kaikki! Tai siis näin minä sivustakatsojana asian tulkitsen - enkä aio myöntää olevani puolueellinen.

Olikin muuten kätevää, että oltiin kurssilla kaikki kolme. Minä pystyin paremmin keskittymään ohjaajan puheeseen, kun ei samalla tarvinnut täysillä keskittyä pitämään Ikeä silmällä. Samaten pystyin kuuntelemaan lisäohjeita ja vinkkejä silloin, kun koirat opettelivat uusia liikkeitä. Jos olisin itse ollut ohjaamassa Ikeä, olisi ainakin puolet kaikesta hyvästä opetuksesta mennyt ohi korvien. Näin kolmestaan saimme siis kurssista irti vaaaaaltavasti kaikkea hyvää!

Loppuun vielä maininta Iken muusta kehityksestä: sen väritys muuttuu nyt kovaa vauhtia. Pilkkuja, täpliä, roiskeita, raitoja, kaikenlaista jännää tulee koko ajan lisää. Niinkuin ei tuo hauva olisi ollut riittävän erikoisen näköinen muutenkin! Se on U-PE-A!

Nassussa ja tassuissa täpläisyys lisääntyy.

Treenin jälkeen nukkuu vaikka ilman patjaa!
(Anturoissakaan ei muuten ennen ollut mustaa...)

Tähden tassunjälki

Elämme historiallisia aikoja.

Blogin tähti on lupautunut hetkellisesti sisällöntuottajaksi.

Yksin ollessaan herra oli järjestänyt mahtavan yllätyksen.

Saanen esitellä Ikerin omatoimisesti ottaman taidekuvan!

Kuono, kiinanruusu ja A331 "Mehiläispesä"

P.S. Huomionarvoista on myös, ettei kamera kärsinyt juuri lainkaan - muutaman naarmun voi tällaisesta taiteellisesta otoksesta maksaakin.

Kahlailemassa taas

Taas käytiin Tuusulassa lammella. Selvästikään vesi ja kastuminen ei enää pelota, mutta uimaan poika ei vielä uskaltanut. Leikkikaveri Giia ui hienosti, kun sille heitti kepin vähän kauemmas rannasta. Samanlaisessa tilanteessa Ike kiinnostui, innostui, jännitti, uikahti ja perääntyi. Lähellä oltiin! 

Giia polskuttelee kepin perään.

Ike haikailee kepin perään.

Meidän penska on selvästi tottunut siihen, että leikkikaverit ovat kaikki isoja. Ensimmäinen reaktio Giiankin kanssa oli heittää selälleen, ja vasta lammen rannalla Ike pääsi tasaväkisen painin makuun. Yritä siinä sitten kuvata, kun kaksi pentua pyörii väkkäränä hiekassa ja yksi aikuinen briardi käy välillä vähän komentamassa! Kun Ike vielä maastoutui taustaan, niin tuloksena oli aika vähän käyttökelpoisia kuvia.

Uitettu rotta kaverinsa kimpussa.

Huilitauko

Ai niinkin syvälle voi mennä, etteivät tassut ota pohjaan?

Kotona päästiin suoraan suihkuun, ja pelkäsin kyllä putkien tukkeutuvan, kun sinne valutettiin varmaan puolikkaan hiekkalaatikon verran hiekkaa. Vähän kävi kateeksi labbiksen turkkia!

Kaikenlaista muutakin on Iken kanssa taas tehty: leikitty, viesteilty, jäljestetty, käyty pentukurssilla ja koulutettu. Koko ajan tapahtuu edistymistä. Erityisen paljon iloitsen siitä, että olen vihdoin löytänyt keinon, jolla saan Iken uskomaan etten minä ole näykittävä lelu. Tai siis olen oppinut tekemään asian selväksi - alussa en tainnut uskaltaa piipata riittävän korkealta ja kovaa.

Ike muuten palkkautuu tosi hyvin leikillä, mistä ollaan hirmu iloisia. Muutekin Ike taitaa olla juuri sellainen mitä haettiin! <3 (oli pakko!)

Pieniä onnistumisia

Opettamisessa on kivointa se, kun näkee toisen oppivan. Sama on nähtävästi totta myös koiran koulutuksen suhteen. Erityisen palkitsevaa se taitaa minulle olla siksi, että teen tätä ensimmäistä kertaa. Olin aivan hillittömän ylpeä yhdellä aamulenkillä, kun sain Iken istumaan ja katsomaan minua edes hetkittäin, vaikka ohi meni räksyttävä ja hihnaa kiskova pikkukoira. Samaa itsehillintää ja katsekontaktia ollaan harjoiteltu ihmisten suhteen. Jengilenkillä olevat urheilijatytöt tarjosivat sattumalta hyvän harjoittelumahdollisuuden: heitä oli monta, he liikkuivat nopeasti, puhuivat ja nauroivat, mutta eivät voineet jäädä erityisesti houkuttelemaan Ikeä luokseen. Jackpot! Ike selvisi haasteesta hienosti.

Muita pieniä askelia oikeaan suuntaan ollaan otettu esimerkiksi luoksetulon ja ovikäyttäytymisen suhteen. Ike malttaa hienosti istua ja odottaa lupaa kulkea (useimmista) ovista. Odottaminen taitaa olla helppoa siksi, että samaa harjoitellaan ruoka-aikaan. Ihanat kanansiivet, possun kylkiluut ja erinäiset herkulliset moessoet ovat niin kovaa valuuttaa, että on pikku juttu odotella hetki jotain hassua ovesta kulkemista.

Ike on nyt myös tottunut kastumiseen. Parin päivän lähes tauoton kaatosade ei tuntunut missään, ja isojakin lätäköitä kahlattiin ihan oma-aloitteisesti. Oikeastaan sateiset päivät taisivat olla ihan kivojakin, koska aina lenkin jälkeen Ike pääsi pyyhekuivaukseen. Kun oltiin saatu pelisäännöt pojalle selväksi (eli että pyyhettä ei pureksita), se rentoutui nauttimaan. Erityisesti päälaen kuivaaminen oli herkkua: Ike nautiskeli silmät sirrillään, kun korvien välistä hetkutettiin.

Kuivaa vielä!

Kas, pääsimme korva-aiheeseen! (Ai miten niin aasinsilta?) Ota noista nyt sitten selvää. Asento vaihtuu parin päivän välein täysin pystyistä vähän taipuisiin tai täysin lurpattaviin. Tällä hetkellä oikea on pysty ja vasen alkaa taas osoittaa merkkejä taipumisesta. Saas nähdä miten asettuvat.

Saisivat korvat lurpata siinä missä silmätkin!

Iker 3kk

Härrajjesta, millon meille on näin iso koira tullut? Oli pakko ottaa sylikuva, jota voi verrata ekana päivänä Kiimingissä otettuun kuvaan. Tilanne tänään:

Iker 12-viikkoisena

Tässä vertailukappale, joka on otettu meidän ensimmäisenä päivänä yhdessä:

Iker 8-viikkoisena

Pojan kantaminen käy jo treenistä, mutta aamuisin ja päiväunien jälkeen Ikeä ei vielä uskalla päästä rappuun tai hissiin omin jaloin. Jokunen vahinko on jo rapun lattialta siivottu, kun emäntä on aamu-unisena ollut liian hidas liikkeissään.

---

£karsee fleda£, hh ((Mun pitää mennä hiustenleikkuuseen.))

Valituksenpurkaus

Eilen mentiin viettämään iltaa Tervasaareen kavereiden kanssa. Matka taittui julkisilla - tai taittui ja taittui. Sinänsä juna ja bussi eivät olleet ongelmallisia, vaan matkat lähtöpaikan, pysäkkien ja määränpään välillä. Keskustassa oli niin hurjasti jännittävää tarkastettavaa pienelle pennulle!

Suurin hidaste olivat ihmiset, ja niitähän riitti nättinä iltapäivänä Kaisaniemen puistossa ja Terviksen sillalla. Harmillisen monet näkivät pelkästään suloisen ja jännän värisen koiranpennun eivätkä ollenkaan ihmistä hihnan toisessa päässä. Vaikka kuinka pyytäisi odottamaan hetken (jotta koira saadaan ensin rauhoittumaan ja ottamaan kontaktin omistajaan, siis pyytämään lupaa tervehtiä), niin eeeehei, ei tietenkään. Hulluahan tässä on, että kyllä lupa tervehtiä olisi annettu sekä ihmiselle että koiralle - vaan kun sitä harva pyysi.

Toki jotkut kuuntelivat ja ystävällisesti odottivat koiraa houkuttelematta sen aikaa, että se istui ja katsoi emäntää. Tuntuu vaan niin hölmöltä, että itseään koiraihmiseksi tituleeraavat ihmiset innostavat pennun pyynnöistä huolimatta aivan ylikierroksille ja jopa nostavat sen etutassut polvilleen, jotta se ainakin oppisi hyppimään vasten kaikkia vastaantulijoita. Ja sitten mainostetaan, että on meilläkin pikkukoira kotona, ollaan niin eläinrakkaita ja tajutaan koirien sielunmaisemaa. No kiitos tästä, toivoisin vaan että tajuaisitte sitten kunnioittaa myös toisten koiranomistajien toiveita.

Että sellainen valitus. Minkäs teet, kyllähän täälläkin tiedetään, että Iker on maailman söpöin!

Uimaretki

Tänään tehtiin taas retki Tuusulaan hiekkakuopalle. Mukana oli ihana Wiima omistajineen, ja siksipä toiveet olivat korkealla. Jospa Ike tänään uskaltaisi uimaan - Wiima kun rakastaa uimista ja on hyvin viehtynyt Ikeen. Ike tosin on Wiiman kanssa kuin allekirjoittanut bjj-tunnilla: lähinnä selällään, hämmennyksestä passiivinen ja terävinä hetkinä ... varaudu lässähdykseen ... vetää guardiin.

9-viikkoisena Ike oli näin rohkea.

Matka metsän läpi uimapaikalle meni hienosti aina silloin, kun näkyvissä ei ollut muita koiria ja Ike sai olla vapaana. Hihnassa kävely oli lähinnä vetämistä, koska Wiima ja neljät sääret viuhtoivat niin kiinnostavasti ympärillä. Hihnassa vetämistä on kyllä välillä esiintynyt muutenkin, ja siihen ollaan osattu puuttua vain osittain. Ongelma on se, että kun lähdetään uudelleen matkaan (tai palataan taas kulkemaan siihen suuntaan mihin oli tarkoitus), Ike ampaisee matkaan ja taas vedetään. Ehkäpä pentukurssilla saisimme lisää vinkkejä tähänkin. Onneksi Ike ei sentään aina vedä, vaan lähinnä intoillessaan jostain tai halutessaan varjoon.

Veden äärellä Ike oli melkoisen rohkea ja kävi vähän kahlaamassa. Pienellä rohkaisulla ja houkuttelulla Ike saatiin uskaltautumaan ihan mahaa myöten veteen. Muutaman kuplankin se puhalsi, vaikkakin vahingossa.

Kelluva keppi kiinnosti. 

Herkun perässä melkein uskaltaa...

...olla leukaa myöten vedessä!

Ike ihmetteli vettä, ja me ihmettelimme Ikeä. On se niin pikkuinen kaiken tuon karvan alla! Vaikka iso jätkähän se ilmeisesti on verrattuna sisaruksiinsa. Olisi niin kiva päästä näkemään ne livenä yhdessä, mutta Oulu on hiukkasen kaukana pikavisiittiä ajatellen. Lokakuussa sitten nähdään!

Virallinen esittely

Kirjoitetaanpa vielä esittely tämän blogin päätähdestä.

Saanen esitellä: Pikipaimenen Soronoo, kutsumanimet Iker ja Ike.

Ike 8-viikkoisena Lohjalla

Herra on australianpaimenkoira, väriltään red merle valkoisin ja tan merkein. Silmät muuttunevat ruskeiksi, vasempaan saattaa jäädä jotain toistakin sävyä. Kynnet ovat yhtä lukuun ottamatta valkoiset, mistä omistajat kiittävät. Korvat ovat huolestuttavan pystyt, niiden lurpatusta vielä seurataan ja toimenpiteiden mahdollisuutta harkitaan, ettei tule australianpystykorvaa. Muuten korvien asennolla ei ole väliä, mutta ei olisi kivaa jos valioarvo jäisi korvista kiinni. Ei niin että arvosta olisi takeita muutenkaan, kun omistajat ovat ensikertalaisia kaikissa koiraharrastuksissa!

Ike on otettu harrastuskoiraksi, ja virtaa kyllä riittääkin. Ensimmäiset tutustumiset viestiin osoittivat, että poika on tykki! Viestin lisäksi ollaan jo käyty namijäljellä, ja kohta tutustutaan tottikseen. Agilityyn ollaan myös menossa, kunhan löydetään harrastuspaikka, ja sama koskee paimennusta. Lampaita tavataan kunnolla viimeistään lokakuun leirillä kasvattajan luona Kiimingissä. Läheisellä Fallkullan kotieläintilalla kun pääsee vain etäältä nuuskuttelemaan lampaita ja muita eläimiä. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös ainakin frisbeelajeihin ja koiratanssiin tutustuminen. Eiköhän me löydetä paljon sellaista tekemistä, mistä kaikki tykkäävät.

Aloitellaan

On se jännää, miten kaikki on uutta ja vierasta. Opittavaa on kauheasti - välillä jännittää, että ehtiikö tässä jo tyriä jotakin kun ei vaan tiedä. Toisaalta moni asia tuntuu tutulta ja luontevalta, vaikka en ikinä ennen ole omistanut koiraa. Maalaisjärki auttaa alkuun, ja paljonhan me ollaan luettu ja kyselty neuvoja. Ensi viikolla alkaa myös pentukurssi, mistä toivon saavani paljon irti. Oletettavasti kokenut kouluttaja näkee toiminnassani paljonkin parannettavan varaa, ja siksihän sinne kurssille mennään.

Iken kanssa ollaan tehty kauheasti kaikenlaista näinä ensimmäisinä viikkoina. Ollaan tavattu ihmisiä ja koiria, käyty metsissä ja kuljettu kaupungissa. Ollaan tutustuttu, harrastettu, tutkittu ja hengailtu vaan. Autolla matkustaminen on jo ensimmäisestä matkasta (Oulusta Tampereelle ja sieltä seuraavana päivänä Helsinkiin) lähtien ollut helppoa, kun Ike ottaa niin lunkisti.

Ekalla matkalla Ike koeajoi kaikki jalkatilan tarjoamat nukkuma-asennot.

Lähijunassa se oli tarkkaavaisempi, mutta sielläkin tosi rauhallinen ja rohkea. Eipä toisaalta moni asia olekaan saanut tuota penskaa pelkäämään, vaan useimmiten se suhtautuu uusiin asioihin juuri sopivan kiinnostuneesti. Tuulessa pyörivä limumuki oli kyllä alkuun jotain aivan kamalaa, ja viemärien kannet kierrettiin tarkasti toista viikkoa.

Korvat höröllä, kun pitää olla valpas.

Ike kasvaa kauheeta vauhtia, ja siksi siitä on räpsitty kuvia vaikka millä mitalla. Järki tuntuu kasvavan myös, vaikka väsyneenä Ikelle tuleekin välillä aivan kaistapäisiä hepuleita. Kunnollisten unien jälkeen sitten ollaan taas niin fiksua poikaa!