Sienimetsällä

Ike on mainio eräkoira, se tuli taas tänään todistettua. Se jaksaa lähes loputtomiin rientää metsässä, mutta pysyy (ainakin vielä) ihanasti melko lähellä omia ihmisiä. Tosin sienimetsällä ilmenee sellainen hankalahko ominaisuus, että ihmisten kyykätessä kiinnostuneena mättäällä Ike tulee tarkistamaan mistä on kyse. Ja perin pohjin tarkistaakin. Ja haluaa sitten kääntää huomion itseensä, kun pääsee siihen päätelmään että eivät ne ihmiset mitään järkevää sieltä sammalen seasta kuitenkaan hae. Meillä oli myös muutama tiukkasanainen mutta tulokseton keskustelu Iken kanssa, kun minä olin sitä mieltä, ettei suppilovahveroita tarvitse ilmaista pakaroilla. Ike ei välittänyt, vaan jatkoi kuten ennenkin. Läts, minä istun nyt tähän!

Ike vahtii eväiden nauttijoita.

Tänään oltiin siis taas metsässä sienien perässä. Mukana oli Iken lisäksi pari kaveria ja Nastja-mopsi. Nelijalkaisten vauhti oli tyrmistyttävä! Nastja pysyi Iken vauhdissa tosi pitkään, mutta kokoero alkoi näkyä jaksamisessa jossain tunnin kohdalla. Ihan kunnioitettavaa kuitenkin, ottaen huomioon että Nastja on a) mopsi ja b) pieni sellainen. Toisaalta Nastja sai uuden kutsumanimen: Snorken. Röhkinä oli tauotonta.

Vasta parin tunnin eräjormailun jälkeen Nastja pisti liinat kiinni, ja sitten kannettiin. Voi, miten se oli pikkuinen ja kevyt, kun on tottunut nostelemaan tuota meidän mötkälettä! Insinörtteilin kuitenkin fleecestäni Nastjalle kantoliinan, joka jätti kädet vapaiksi. Siinä neiti matkusti ihan tyytyväisenä, silmät puoliksi kiinni. Ai mitä Ike teki? Jatkoi vanhaan malliin, viipotti vähän edellä ja tuli sitten tsekkaamaan että posse on kasassa ja kaikki matkassa.

Kuvattavat liikkuivat NOPEASTI!
Tässä nyt kuitenkin näkyy pelin henki.

Mennäänks me tonne?

Tuutteko te?

Ei nyt saa häiritä, mä pousaan kameralle.

Väsynyt retkeilijä kantoliinassa.
Kyllä kaveria aina tuetaan!

Loppuun vielä huomio aside. Meidän lattioilla pyörii herran hampaiden vaihtumisen takia luu jos toinenkin. Mietittiin ennen retkelle lähtöä, josko Ike ehkä alkaisi vartioida niitä Nastjalta. Ei alkanut, ei hetkeksikään. Nastja sitävastoin löysi luut pikapuoliin, valitsi mieleisimmän ja - kyllä, arvasit oikein - alkoi vartioida sitä hurrrrjasti. Niin pieneltä ja muutenkin koko ajan röhkivältä otukselta ärinä ei ollut kovin katu-uskottavaa, eikä Ike tainnut edes alkuun tajuta mistä on kyse. Lopulta luut nostettiin jäähylle, ja päästiin matkaan.