Lomalla voi lällätellä

Kesäloman viimeinen viikonloppu on nyt. Kuinka harmillista. Loma on ollut just jees, mutta kivempaa olisi ollut, jos Ike olisi ollut toimintakunnossa alusta asti. Nyt vasta viimeisellä viikolla päästiin oikeasti hyödyntämään sitä, ettei arki kulu toimistossa. Noh, illat ovat onneksi vielä vähän aikaa vapaita, joten eiköhän tässä ehditä vielä kaikenlaista kivaa.

Iken jalka on siis jotakuinkin parantunut. Se sidotaan vielä vauhdikkaampaa tekemistä ja menemistä varten, ja hyvin on mennyt niin vapaana rällääminen kuin agility ja tottiskin. Viikko sitten oltiin maalla käymässä, ja siellä Ike riehui välillä ulkona myös ihan ilman tukisiteitä. Aika pitkään se paahtoi ennen kuin osoitti mitään merkkejä tassun aristamisesta, ja hetken levon jälkeen kaikki meni taas mukavasti.

Ike ei vieläkään ole mikään varsinainen vesipeto. Laituri oli varsin epäilyttävä: niillähän on taipumusta kadota tassujen alta aivan yhtäkkiä. (Iken omalla päättömällä hepuloinnilla pentuaikana ei ollut mitään merkitystä tapahtumaketjussa, joka johti ensimmäiseen kunnon pulahdukseen. Ei varmasti.) Saatiin odottaa aika kauan ennen kuin Ike uskaltautui tulemaan ihmisten perässä laiturin päähän. Lopulta se tuli (varpaat harallaan ja kovasti kyyristellen, mutta kuitenkin itsenäisesti eikä houkuteltuna), ja hetken kuluttua se myös rentoutui. Rohkaistuipa Ike jopa astumaan uimaportaiden ylimmälle askelmalle ja lipaisemaan järvivettä.

Vielä vähän jännittää.

Maalla oli hurjasti kaikenlaisia ihania keppejä, oksia, risuja, halkoja, pölkkyjä ja puita. Ike otti niistä kaiken ilon irti, kun ei ole koko sairasloman aikana juurikaan päässyt leikkimään kepeillä. Voi sitä riemua! Siinä tosiaan riitti vauhtia (Ikelle) ja vaarallisia tilanteita (ihmisille).

Näin iso keppi löytyi! Heilutan sitä sun naamassa, ni varmasti näet! 

Kartanonherra nauttii tiluksistaan.

Kiitsa hei ku toitte mut maalle leikkimään!

Lällättelyn lisäksi Ike on siis päässyt myös harrastuksiin. Agilityssa käytiin ensin ihan vaan harjoittelemassa rauhassa odottamista, ja vasta seuraavalla viikolla mentiin tekemään itse asiaa. Täytyy sanoa, että olin pakahtua ylpeydestä, kun Ike jäi niin kärsivällisesti odottamaan että saadaan rata rakennettua. Siinä se istui seinän vieressä kuin tatti ja seurasi luottavaisin katsein minun touhujani. Ei kiskomisia, ei uikutuksia, ei mitään! Sitten kun päästiin esteille, niin vauhti vähän häiritsi malttia, mutta saatiin silti ajatuksesta kiinni kepeillä. Rata meni aivan mahtavan mainiosti, kun siinä oli vain putkia ja HYVIN matalia hyppyjä. Ohjaustakin Ike seurasi hienosti. Onhan niissä kuvioissa tietysti vielä harjoittelemista. Takaakierto tulee esimerkiksi vielä melkoisen laajalla kaarella. (Tosin se jättää minulle sekunnin murto-osan enemmän aikaa ohjata seuraavalle esteelle, mistä tällä hetkellä vielä kiitän kauniisti. Hikistä touhua tuo agility, haastavaa ja ihanaa!) Vain kerran Ike karkasi lähdöstä, ja silloinkin suorittamaan rataa, eikä esimerkiksi toisten koirien luokse. Sain sen keskeyttämään tokan esteen (putken) jälkeen, sain sen maahan, sain sen kiltisti seuraamaan takaisin lähtöön, ja sain sen odottamaan siellä lupaa. Jes!

Mitäs muuta? Kahtena torstaina ollaan käyty tottistelemassa HVK:n vapaavuorolla Kauklahdessa. On ollut kivaa ja ollaan saatu paljon apua kokeneilta harrastajilta. Haastetta kyllä riittää, mutta mikäs siinä. Tänään käytiin sitten nuuskuttelemassa lampaita ja muita kotieläimiä Fallkullan kotieläinpuistossa. Ike ryhtyi heti käskyttämään lampaita ja ankkoja haukulla. Eipä tuo muuten juuri haukukaan, tuo pieni paimenpoika. Sitä myös luultiin novascotiannoutajaksi... jaahas sanon minä. Onhan Ike tietysti pienenpuoleinen aussie, mutta että tolleri?

Näin. Kaikenlaista ollaan kuitenkin ehditty loman aikana. Kesä vielä jatkuu, mutta töihin on palattava. Voi sniisk.

Kuntoutusta kotona ja kylässä

Vihdoin ja viimein Iken tassu on parantunut sellaiseen kuntoon, että voidaan alkaa rakentaa rapistunutta kuntoa takaisin. Murtumakohta on toki vielä heikko, eikä tässä voida rynnätä täysillä tekemään kaikkea sitä mitä ennenkin. Tassu sidotaan yhä pidempiä kävelylenkkejä varten, ja harrastukset aloitetaan vasta myöhemmin. Hyppiminen ja säntäily on riskipeliä, joten niihin ei viitsisi vielä kannustaa. Torstaina käytiin varovaisesti testaamassa juoksentelua tyhjässä koirapuistossa. Kakara oli haljeta onnesta, mutta vahvoista tukisiteistä huolimatta tassu kipeytyi viidessä minuutissa. No, kyllä se siitä vielä tervehtyy, kun pikku hiljaa jaksaa edetä.

Koirapuistossa oli roiman kokoinen keppi.

Tekis mieli viipottaa, mutta ei jaksa! Ja tassu vähän vaivaa.

Viikonloppuna suuri määrä ihmisiä suuntasi Turun Ruissaloon rokkaamaan. Ike suuntasi mun kaverin vanhemmille hillumaan. Se on niin ihmisrakas, ettei hoitoon jääminen tuntunut kyllä yhtään missään. Omistajien lähtö ei oikeastaan kiinnostanut Ikeä ollenkaan, kun sillä oli parempaa tekemistä: se pääsi kävelylle kahden ihmisen kanssa, jotka se oli tavannut kerran pentuna. Jee, voisko olla enää siistimpää! Ruisrockin jälkeen me kuultiin, että loppu hoitoaika oli sujunut yhtä mukavasti. Ike oli nukkunut yönsä hyvin, ollut päivät hereillä ja hepuloinut vain silloin tällöin. Se oli lepuuttanut tyytyväisenä erityisesti silloin, kun ihmiset olivat kerääntyneet katsomaan fudista. Mikäs siinä paimenella levätessä, kun lauma on kasassa!

Vaikka Ike oli hienosti hoidossa, niin kyllä se silti taisi väsyä enemmän kuin kotona. Ainakaan se ei ollut päiväsaikaan juuri nukkunut. Heti kun rokkireissulta palaavat omistajat oli moikattu ja oltiin asetuttu tennismatsin ääreen kuulemaan viikonlopun kuulumiset, niin Ike pisti makuulle nojatuolin viereen ja nukahti. Sama meininki jatkui kun päästiin kotiin. Kotona tosin koko konkkaronkka simahti parin tunnin päiväunille, ei pelkkä piski.

Uni maistuu vieraisilla, kun on omistaja vieressä.

Kotona piti poseerata silmät puolitangossa.