Ensin Iken toilailua. Viime viikonloppu oli aika heviä settiä. Olin kipeä, mutta auton renkaat oli pakko käydä vaihtamassa. Säilytän niitä mökillä, joten sinnepä oli suunnattava. Pakkasin piskit takakonttiin ja painoin tallan pohjaan saman tien, kun pääsin perjantaina töistä. Perillä päästin pojat autosta, ja ajattelin että ne juoksentelisivat pihassa ja metsässä keskenään. Tietysti olin varautunut vahvistamaan silloin tällöin luoksetuloa ja hollilla pysymistä hyvillä nameilla ja kivoilla vinkupalloilla. Vaan enpä ehtinyt vahvistaa. Ike lähti rallittamaan talon ympäri, pentu (tietysti huutaen) perässä, ja seuraavassa hetkessä Ike vilahtikin ohitseni metsään peuraa ajaen, Fox viipotti hännän huippuna (huutaen, totta kai). Juu. Ike ajoi valkohäntäpeuraa. Siellä mökillähän niitä tietty on, mutta tämän on täytynyt oikeasti olla takapihalla patsastelemassa, kun Ike on niin lähelle päässyt. Huusin perään, Fox kääntyi ja tuli luokse (ei hirveästi huutanut), mutta Ike ei tietenkään tullut. Eikä se tullut koko sinä aikana kun vaihdoin renkaita. Eikä sen jälkeenkään. Fox huusi ja mankui ja oli ihan huolissaan koko ajan. Alkoi olla jo melkoinen huoli mullakin, kunnes lähempänä puolta yötä Facebookissa tärppäsi: joku oli nähnyt a) meidän "karannut"-ilmoituksen ja b) noin kilometrin päässä meidän mökistä asuvan ihmisen "löydetty"-ilmoituksen. Tämä ihana Joku Huomaavainen välitti löytäjän puhelinnumeron mulle, ja sieltähän se Ike löytyi ei-nyt-ihan-naapurista. Oli kuulemma lyöttäytynyt seuraan, kun he olivat vetäneet pressua pihalla kattoremontin yhteydessä. Tyypillistä Ipanaa! "Ai, ihanaa, te leikitte täällä! Onpa kiva kun löysin teidät, tehän oottekin aivan mahtavia tyyppejä! Siis ihan loistoseuraa! Mähän voisinkin olla teidän kaa!" Loppu hyvin, mulla migreeni. Ja flunssa. Ja kauhea väsymys. Ja sunnuntaina uusi migreeni. Ja flunssa vieläkin. Mutta koirat sentään oli kotona hyvässä tallessa!
Iken taiturointia edustaa tällä kertaa sen suoriutuminen talvikauden viimeisissä agilitytreeneissä. Se oli huippu-upea! Tai no joo, kyllä meillä alkuun vähän kesti ennen kuin se tajusi taas kuunnella mun ohjeita välistävedoissa, mutta sitten kyllä alkoi sujua! Ike odotti lähdössä kuin... höö... mikä odotta hyvin? Sfinksi? No, saa luvan kelvata. Ike odotti lähdössä kuin sfinksi, ja lähti epäröimättä ekaan hyppyyn minusta poispäin. Tokalta hypyltä se ei karannut suoraan edessä olevalle hypylle, vaan seurasi tarkasti mun ohjausta. Välistävedot meni lopulta upeasti, ja mä opin ohjaamaan selvemmin. Kontaktit oli kerta kaikkiaan järisyttävän hienot joka ikinen kerta sekä puomilla että A-esteellä. Ja kepit... ah, ne kepit! Varsinkin viimeisellä suorituskerralla hyrisin tyytyväisyydestä, kun Ipana sujahteli kuin saukko! Se on niin upea! Ja agility on niin kivaa! Eikä mun ole enää kuukausiin tarvinnu pelätä, että kakara karkaisi radalta häiriköimään muita koiria tai ihmisiä! Jipii! Ja kohta alkaa kesäkausi, ja meillä on Iken kanssa ryhmäpaikka, ja Foxin kanssa myös, ja se pääsee ekaa kertaa aksaamaan, ja ehkä päästään pentukurssillekin, ja whiiii!
