Toissa viikolla ihmettelimme agilityssa, että mitenkäs kaikki koirat keskittyivät niin hienosti. Yksikin treenikaveri pohti, että pitänee ajaa eläinlääkärin kautta kotiin. "Koirallani on varmaan kuumetta, se keskittyi agilityssa." Mutta joo, kahdella viimeisimmällä kerralla Ike ei karannut radalta KERTAAKAAN rälläämään omiaan, vaikka viime kerralla hallissa oli muita koiria ja rata meni ihan niiden vierestä. Olin äimistynyt. Kolme viikkoa sitten se sentään kahdesti alkuun vähän yritti koirakavereita moikkaamaan (ei tosin ehtinyt, jes jes jee, vaan kääntyi takaisin), ja vasta sitten keskittyi itse asiaan. Toissa viikolla ei nähty Ikeltä yhden yhtä pöllöilyä, mitä nyt kerran varasti lähdöstä kun olin kahden hypyn takana sitä odotuttamassa, ja tälläkin viikolla livahti vain kerran etuajassa liikkeelle. Ike on tehnyt taitavasti keinua ja puomia osana rataa, vaikka ne vähän jännittikin. Se on opetellut tosi ahkerasti ohjauskuvioita, jotka ovat olleet tehotreenissä. Molemmilla viime kerroilla se pysyi A-esteen kontaktilla kuin tatti. Se on sanalla sanoen muru!
Veikkaan, että Iken keskimääräistä rauhallisempaan käytökseen vaikutti viime viikolla maalla vietetty viikonloppu. Piski pääsi mökille hoitoon, kun omistajat lähtivät Turkuun rilluttelemaan. Virtaa oli kuulemma riittänyt loputtomiin. Kyllä sitä tosiaan ihan mukavasti oli jäljellä vielä Turussakin, kun tehtiin kyydinvaihto ja Ike pääsi maailman kivoimpien (mutta ei niin tuttujen) ihmisten seurasta maailman tutuimpien ihmisten käsiin.
Agilityradalla aivotyöhön on mahdollisesti herätellyt myös kotona aloitettu shaping-naksuttelun tehokuuri. Tähän asti Ikelle on opetettu temppuja ja taitoja houkuttelun ja naksuttimen yhteispelillä, mutta päätettiin kokeilla "puhdasta sheippausta". Ensin totutettiin Ike siihen, että se saa tarjota erilaisia käytöksiä. Sitten vähän muotoiltiin melko helppoa merkki-käskyä. Lopulta päästiin aloittamaan täysin uuden tempun rakentamista: pyrkimys on saada koira kävelemään ihmisen jalkojen välissä niin, että sen etutassut ovat jalkaterien päällä. Alkuun palkattiin siitä, että Ike astui jonkin lattialla olevan esineen päälle, kuten kirjan tai kansion. Siitä sitten pikkuhiljaa alettiin odottaa kahta tassua kyseisen esineen päälle, sitten vähän asennon pysymistä. Esinettä vaihdettiin vähitellen vaikeampaan, kuten tyynyyn, lörppään, ruokakuppiin tai kenkään. Sitten molemmat kengät laitettiin lattialle tarjolle, ja Ike oppi laittamaan kummankin tassun eri kengän päälle. Vau! Nyt ollaan jo niin pitkällä, että Ike tulee jalkojen väliin, astuu tassut kengille ja sietää sitä, että jalkaa pikkuisen nostetaan tai liikautetaan. Ja koira tykkää ihan selvästi, se on innoissaan mutta keskittynyt, ja jälkeenpäin oikein suloisen rauhallisen väsynyt. Huippupentu!
Tosiaan, Ike on yhä vieläkin minulle pentu. Se käyttäytyy niin penskasti, että ei sitä voi millään pitää aikuisena! Meidän lähiseudulle on muuttanut ihan oikeakin pentu, sellainen suloinen pikkuinen aussien pallero, uros sekin. Ollaan muutaman kerran törmätty lenkillä, ja varovasti tutusteltu lapsukaisia toisiinsa. Ike on tietysti ihan VALTAVAN innokas ja VALTAVAN suuri pikkuisen Sepin mielestä, ja tämän mielipiteensä Sepi ilmaisee tarmokkaalla pentuhaukunnalla. Sitä kiinnostaisi painia, mutta oikeasti se on sitten ihan liian jännittävää touhua kuitenkin. Jännäys johtaa haukkumiseen, haukkuminen johtaa Iken intoiluun, ja Iken intoilu johtaa taas Sepin äänijänteiden ahkeraan kehittämiseen. Voi pentuja!
Laitan tähän loppuun vielä pari videopätkää muutaman viikon takaisista agilityharjoituksista, joissa Ike olisi varmasti onnistunut vielä paremmin jos ohjaaja olisi osannut ohjata. *punastus* Ihan vimppaviimeisenä on sitten vielä kuvia ompeluprojektista, jossa kankaan leikkaaminen olisi varmasti onnistunut vielä paremmin, jos Ike ei olisi avuliaasti tarjonnut lähitukea.
 |
| Ensimmäinen haaste oli levittää kangas... |
 |
| ...ja toinen haaste oli leikata se. |
