Opettamisessa on kivointa se, kun
näkee toisen oppivan. Sama on nähtävästi totta myös koiran koulutuksen suhteen.
Erityisen palkitsevaa se taitaa minulle olla siksi, että teen tätä ensimmäistä
kertaa. Olin aivan hillittömän ylpeä yhdellä aamulenkillä, kun sain Iken
istumaan ja katsomaan minua edes hetkittäin, vaikka ohi meni räksyttävä ja
hihnaa kiskova pikkukoira. Samaa itsehillintää ja katsekontaktia ollaan harjoiteltu ihmisten suhteen.
Jengilenkillä olevat urheilijatytöt tarjosivat sattumalta hyvän
harjoittelumahdollisuuden: heitä oli monta, he liikkuivat nopeasti, puhuivat ja
nauroivat, mutta eivät voineet jäädä erityisesti houkuttelemaan Ikeä luokseen. Jackpot! Ike
selvisi haasteesta hienosti.
Muita pieniä askelia oikeaan
suuntaan ollaan otettu esimerkiksi luoksetulon ja ovikäyttäytymisen suhteen.
Ike malttaa hienosti istua ja odottaa lupaa kulkea (useimmista) ovista.
Odottaminen taitaa olla helppoa siksi, että samaa harjoitellaan ruoka-aikaan.
Ihanat kanansiivet, possun kylkiluut ja erinäiset herkulliset moessoet ovat niin kovaa valuuttaa, että
on pikku juttu odotella hetki jotain hassua ovesta kulkemista.
Ike on nyt myös tottunut
kastumiseen. Parin päivän lähes tauoton kaatosade ei tuntunut missään, ja isojakin lätäköitä kahlattiin ihan oma-aloitteisesti.
Oikeastaan sateiset päivät taisivat olla ihan kivojakin, koska aina lenkin jälkeen Ike pääsi
pyyhekuivaukseen. Kun oltiin saatu pelisäännöt pojalle selväksi (eli että
pyyhettä ei pureksita), se rentoutui nauttimaan. Erityisesti päälaen
kuivaaminen oli herkkua: Ike nautiskeli silmät sirrillään, kun korvien välistä
hetkutettiin.
 |
| Kuivaa vielä! |
Kas, pääsimme korva-aiheeseen! (Ai miten niin aasinsilta?) Ota
noista nyt sitten selvää. Asento vaihtuu parin päivän välein täysin pystyistä
vähän taipuisiin tai täysin lurpattaviin. Tällä hetkellä oikea on pysty ja
vasen alkaa taas osoittaa merkkejä taipumisesta. Saas nähdä miten asettuvat.
 |
| Saisivat korvat lurpata siinä missä silmätkin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti