Murrosikäinen multipet

Talven myötä tässä huushollissa ollaan uusien haasteiden edessä. Ei sillä, että talvi tai lumi olisi lemmikin mielestä epämiellyttävää, päin vastoin. Haastavuus syntyy siitä, että piski on nyt selvästi tullut Hankalaan Ikään.

Tässä istutaan niin reteesti!

Ike on alkanut kyseenalaistaa käskyjä enemmän kuin ennen. Erityisesti se kokeilee, josko arjessa voisi mieluummin tehdä vähän huonosti tai jotain ihan muuta kuin käskettyä asiaa. No, ei voi. Ja sehän harmittaa. Tyttöjen perään se ei vielä ole, eikä onneksi nylkytä mitään muutakaan, mutta hihnassa kävely on yhtäkkiä ihan kauheaa taistelua. Pentuaikana saatiin loppumaan hihnan pureskelu ja "maihin ja liinat kiinni" -käytös, joita sentään ei esiinny nykyäänkään. Vetämisestä ollaan neuvoteltu aina, ja saatiin se jossain vaiheessa aika hyvin hanskaan (ei kylläkään täysin luotettavasti).  Noin kuukausi sitten Ike heitti kaikki vetokiellot hel***ttiin, ja niin alkoi kauhea sirkus. Ennen toimineet keinot eivät yhtäkkiä enää auttaneetkaan, kun Ike viittasi kintaalla. Nykyään toimivin keino on se, että mukana on vetolelu, jolla palkitaan löysässä hihnassa kävelystä TIUHAAN TAHTIIN. Hihnalenkit ovat lyhentyneet dramaattisesti, kun Ike ei jaksa keskittyä ei-vetämiseen kuin enintään puoli tuntia, vaikka kuinka palkittaisiin. Jos lähellä on koirapuisto, ei ole toivoakaan edes kymmenestä sekunnista nättiä kävelyä ilman hullua käskyttämistä. Eikä Ike ole ainoa, joka väsyy. Huoh.

Ike ei ole koskaan ollut mikään pehmokoira. Harvemmin on riittänyt, että jokin asia kiellettäisiin kymmenen kertaa, ja sittenkin kun on viesti mennyt perille, on Ike yleensä yrittänyt jotakin kepulikonstia saadakseen tahtonsa läpi. Toisaalta tämä lievä luupäisyys on kannustanut omistajia pitämään kiinni tietyistä perussäännöistä, joita Ike noudattaa nykyäänkin aika tarkasti. Ovesta ei esimerkiksi koskaan ole saanut rynnätä rappuun tai rapun ovesta pihalle. Vähän heikommin Ike muistaa, ettei pöydille saa kurkotella, keittiöön mennä tuusaamaan tai sohvalle hyppiä. Keittiö- ja pöytäkieltoihin on ryhdytty vasta Iken ollessa jo niin iso, että se alkoi yltää pöydille, joten ei ehkä ihme että niiden kanssa väännetään vieläkin - kuitenkin onneksi huomattavasti vähemmän kuin ennen.

Pakkaspäivänä koirametsässä.

Vaikka Ike on siis välillä kauhea rakki, sika, rotta ja porsas, niin se on myös aivan mielettömän ihana kultakoira. Tiistaina me päästiin ekaa kertaa koiratanssikurssille, jonka kaksi ensimmäistä kertaa menivät sivu suun sairastelun takia. Ensin olin minä puolirampa ja sitten Ikeltä löytyi täi. Tällä viikolla oli sitten loishäätö tepsinyt ja emäntä jaloillaan, joten pääsimme mukaan meininkeihin. Vähän jännäsin etukäteen, koska Ike oli tosi kierroksilla ennen treenejä, mutta niin vain se hiffasi jutun juonen eikä lopulta yrittänyt yhtään mennä muita koiria häiriköimään. Kun muut kertasivat kumartamista ja pupuna istumista, kurssin ohjaaja kävi neuvomassa meitä alkuun. Ja Ike taitava vauva teki niin hienosti, että sydän suli! Pätevä pupu! Esteen kiertäminen meni hyvin, koska sitä ollaan harjoiteltu agilitymielessä jo aiemmin. Samoin jalkojen väliin istuminen oli aksailusta tuttua, mutta siellä seuraaminen etu- ja takaperin olikin uutta. Myös sivuttain liikkuminen oli Ikelle selvästi vaikeaa (ja minullekin, heh, lähdin aina viistoon vaikka suoraan kohti piti kävellä), mutta alkuun on nyt päästy. Kivaa, että tätä kurssia jatkuu vielä kaksi kuukautta! Treenien jälkeisessä euforiassa Ike nimittäin saa kaiken riiviömäisyyden anteeksi.

Summa summarum: Ike on ainakin koira, sika, rotta, toukka, hyppelihiiri, pupu ja silkkiapina. Multipet!

P.S. Kahdeksankuukautiskuvaa ei ole vielä otettu, koska toipilas ei ole jaksanut roikuttaa lähes 20-kiloista rakkia niin kauan, että siitä olisi saatu kuva. Ja nyt olen uudessa flunssassa...

All mine!