Tulihan se talvi!

Näin kaunis poika!

Talvi lumineen on nyt vihdoin tullut myös etelään. Ike on ihastunut! Sen mielestä on ihanaa työntää kuono lumeen (jota ei vielä ole kuin viitisen senttiä, jos sitäkään) ja työntää sitä pitkin maata. Lopuksi sitten pitää tuhauttaa oikein reippaasti, nostaa nenä ja ottaa pienet pentuhepulit. Lumeen voi halutessaan työntää myös posken, ja toimia muuten edellä kuvaillulla tavalla. Hupia!

Iken omistajat ovat olleet ärsyttävästi puolirampoina/kipeinä sekä yhtä aikaa että erikseen tammikuussa. Se on aiheuttanut tiettyä arjen tylsyyttä pienelle koiraparalle. Kun sitten pääsee viilettämään vapaana metsässä tai koirapuistossa, niin riemu on rajaton. Tänäänkin poika pinkaisi kuin tykin suusta kun sen päästi metsässä hihnasta. Ja aika kauas pinkaisikin... vauhtia ja intoa riittää aina vaan! Ihan oikeasti riittää: tämän blogimerkinnän lopussa oleva video on kuvattu tunnin pituisen metsäriehumisen lopuksi. Joop...

Ike innostui leikkimään pupujussia.

Teini-Ikelle on ilmeisesti tullut jonkinlainen mörkökausi. Täällä on pelätty vuoroin portaita, pysäköityä skootteria ja muovipussia. Lenkille lähtiessä ei voi koskaan tietää kuinka kauan siellä menee, kun eteen saattaa tulla jotain JÄRKYTTÄVÄN VAARALLISTA, mitä pitää jänskätä vaikka kuinka kauan. Seuraavalla lenkillä ei sitten tarvitse olla moksiskaan jostain, mikä kuusi tuntia sitten oli äärimmäisen pelottavaa. Ja niitä pentuhepuleita saadaan tietysti joka väliin. Jalka ei tosin nouse, joten ei tuo mikään oikea mies vielä ole. Pari kertaa on vähän nostanut puuta tai kiveä vasten, mutta ei koskaan silloin kun on tosi kyseessä ja oikeasti hätä. Koiven nostoa voi ilmeisesti joutessaan harjoitella, kun lenkki alkaa olla lopuillaan ja merkkailua on harrastettu pitkin matkaa.

Pallo on just kiva. Tämän pallon nimi on Kana.