Höljäilyä

Fiksu pikku tyhjäpää.

Aloitetaan pieni omakustanteinen musiikkiesitys. Jokainen voi tykönään hyräillä mukana, sävel on Sakari Kuosmasen Pieni sydän -kappaleesta tuttu kertsi.

***

Kuinka vähän mahtuu pieneen pääkoppaan,

pieneen pääkoppaan ajatusta, aietta?

Kuinka mahtuu tuohon pieneen pääkoppaan

silti hepuli ihan valtava.

***

Tästä introsta on hyvä sukeltaa viimeaikojen kuulumisiin. Viimeisten kuukausien vahvoja teemoja ovat olleet intoilu, pinkeily, hepulointi ja höljäily. Vastapainona ovat omistajat onneksi saaneet nauttia myös onnistumisista sekä arjessa että harrastuksissa, mutta kyllä tämä ajoittainen päättömyys lyö välillä ällikältä.

Iken viimeaikaisista hepuleista kaksi on ollut niin perinpohjaisia, että oksat pois. Toinen tapahtui agilitytreeneissä, toinen kaverin luona kisakatsomossa. Lukija on hyvä ja maustaa seuraavat, auttamatta vajavaiset kertomukset mielessään niin runsaalla määrällä hönttiströsseliä kuin vain kehtaa - ei varmalla mene överiksi. Aloitetaan:

Aksatreeneissä Ike on aina ihan innoissaan, totta kai. Siellä pääsee menemään lujaa, ja sehän on ehkä parasta maailmassa. Ja palkaksi saa kiskoa spessua agilityhihnaa, mikä on ehkä toiseksi parasta maailmassa. Välistä palkaksi saa myös nameja, jotka on ihan kivoja, mutta niiden syömiseen tarvitaan ajatusta, mitä ei aina siinä tekemisen tuoksinassa ihan löydy. Oli miten oli, putkea mentiin näissä treeneissä, ja sehän on Ipanalle ihan piis of nakki. Palkaksi leikki pehmohihnalla, joka odotti ihan paikoillaan siellä putken päässä. Hyvin meni, joten uudestaan vaan vähän kauempaa ja parin hypyn takaa. Noooo sehän ei mennyt niin hyvin, koska edellisellä kurssilla ohjattiin aina jokainen este ja tällä kurssilla (tai ainakin näissä treeneissä) vain se viimeinen putki. Ike päätti reippaana poikana keksiä ihan oman radan. Se hyppäsi ensimmäisen esteen, kiersi seuraavan, pinkaisi väärään päähän putkea ja pelmahti sieltä täydellä vauhdilla suoraan kohti vuoroaan odottavia koiria. Tästä asetelmasta ei voi seurata muuta kuin sokaisevan valon syttyminen pienen piskin päässä: ei jumantsukka, täällä on muita koiria, meikäpoika on vapaa, täällä on myös putkia, HANAA! Kestihän siinä aikansa ennen kuin sain karkulaisen taas kiinni, ja toinen moinen hetki odoteltiin aivojen palautumista piskin kuuppaan. Ajatus onneksi löytyi lopulta ja päästiin jatkamaan niin, että Ike muisti keskittyä ihan siihen omaan tekemiseen vaan. Lopputunti meni sitten tosi tykisti! Allekirjoittanutta kyllä nolotti kauheasti, kun muut koirat olivat niin nätisti ja tämä meidän karvainen salama oli sillä tavalla hepuloinut... *punastus*

Vielä pahempi höljäilykohtaus tapahtui vieraisilla kaverin kotona Suomen lätkämatsin aikaan. Siellä oli kissa, siellä oli koira, siellä oli ihmisiä ja intoa ilmassa. Siellä oli myös sohvapöytä (kotona ei ole, toim. huom.), jolla oli popcornia, ja keittiönpöytä, jolla oli marjapaistosta. Kirsikkana kakun päällä siellä oli emäntäkoiran puruluita (kotona ei ole niitäkään, oikeita luita kyllä lojuu joka nurkassa, toim. huom.) ja suuri kupillinen vettä. Näistä aineksista saadaan melkoinen soppa, kun hämmentäjänä on höljäilyn mestari Ike Pönttö Ipsiäinen. Ensin Ike siististi alistui emäntäkoiralle, mutta sitten Ike ajoi (koiriin tottuneen) kissan makuuhuoneeseen sängyn alle, mistä se ei tullut koko illan aikana enää pois. Sitten alkoi mieletön ravaus ympäri asuntoa ja erityisesti olohuonetta. Siinä leikittiin ja painittiin ja sähellettiin ja ryntäiltiin. Aina kun silmä vältti, kurkoteltiin poppareita kulhosta tai nuoleskeltiin keittiössä jälkkäriä. Jossain välissä hotkittiin emäntäkoiran molemmat puruluut (joista neiti itse ei onneksi enää välittänyt) ja palan painikkeeksi juotiin varmaan pienen järven verran vettä. Hypittiin sohville ja ihmisten päälle ja ties sun minne, nuoltiin kaikkea mitä eteen sattui ja riesuttiin muuten vaan. Ilta huipennettiin laskemalla valtavat pissat eteiseen, koska eihän sitä nyt voi malttaa pyytää järkevästi ulos, vaan pitää ilmoittaa tarve jatkamalla samaa ravaamista kuin siihenkin asti. Ihmiset nyt vaan on niin hölmöjä ettei ne erota muuttunutta taka-ajatusta samana jatkuvan toiminnan taustalla.

Loppuun on hyvä näyttää pieni pätkä eräänlaista aivottomuutta, jota on kyllä esitelty jo ennenkin tässä blogissa. Lumipesu a la Ipana, s'il vous plait!