Vauhdikasta menoa

Ike pääsi tänään taas Giian kanssa treffeille Tuusulan metsiin. Giialla oli ollut jo ensimmäiset juoksut vuoden alussa, mutta ilmeisesti iän karttuminen ei ainakaan vielä ole vaikuttanut näiden kahden kakaran yhteiseen meininkiin. Ne leikkivät, juoksivat ja painivat yhtä hyvässä hengessä kuin kolmikuisina pentuinakin. Tuskin olin saanut auton takakontin auki kun Giia jo yritti tunkea sinne Iken kaveriksi! Huimaa vauhtia riitti koko tunnin mittaisen lenkin ajan, eikä paikoitellen peilikirkas jääkään haitannut mitään. Itse asiassa vauhtia riitti niin paljon, ettei kamera tahtonut pysyä perässä... harmi sinänsä, koska ilma oli kerrankin (hetkittäin) aurinkoinen. Yhden videon ehdin kuitenkin saada, which was nice.

Ilmeisesti Iken mielestä ihanimpia asioita maailmassa on päästä juoksemaan lujaa. Nyt pitäisi vaan saada aivot pysymään matkassa mukana. Onneksi sama vauhti näyttäisi löytyvän, vaikka alkuun vaatisi vähän keskittymistä. Tämä huomattiin agilitytreeneissä viime viikolla. Ike suoritti esteet samalla vauhdilla ja silmin nähden keskittyneemmin, kun niille ei saanutkaan rynnätä heti kun ohjaajan ote irtosi pannasta. Ike on kyllä huippuihana pönttö penneli! Tässä video muutaman viikon takaisista aksatreeneistä, joissa ei vielä kyllä vaadittu tottista ennen liikkeelle lähtöä.