Paimennusta!

Hei vaan, ja terveisiä Savon sydämestä! Nyt seuraa piiiiitkä sepustus paimennuksesta. Olen pakahtua.

Me käytiin poikien kanssa paimennusleirillä Kuttukuussa. Ikehän pääsi jo elokuussa leirille, mistä todisteena bannerin virkaa toimittava valokuva. Silloin aloitettiin käymällä metsässä paimentamassa isompaa laumaa muutaman kokeneen paimenkoiran kanssa. Olin aivan yllättynyt, kun Ike ei riekkunut ollenkaan, vaan oli hurjan kiinnostunut työskentelystä. Oikein näki, miten aivonystyrät hieroutuivat! Tulos näkyi, kun päästiin seuraavana päivänä pellolle pienemmän lammaslauman kanssa harjoittelemaan ohjauspainetta. Ike olikin aivan uskomattoman herkkä, toimi kuin ajatus (tai olisi toiminut, jos minun ajatukseni olisi ollut selkeä, tai siis… no joo, toimi kuin ajatus) ja oli hurjan reilu lampaita kohtaan. Kun elokuun leiriltä kotiuduttiin, varasin pikapikaa uuden leirin loppusyksyksi, ja päätin saman tien ottaa myös pentukoiran (siis sen pennumman niistä, Foxin) mukaan.

Elokuun metsäpaimennus

Niinpä siis leireilimme kirpakassa syyssäässä koko viime viikonlopun. Keli oli aivan täydellinen: kuivaa, kirkasta ja kaunista, eikä kylmäkään ehtinyt tulla kun aurinko niin mukavasti lämmitti pellon reunaa.

Fox pääsi nyt vuorostaan aloittamaan metsäpaimennuksella. Hienosti meni silläkin, mutta huomaa että se on ihan penska vielä – tietysti. Metsässä oli paimentamassa myös toinen nuori aussiepoika, Nemo, vain pari kuukautta Foxia junnumpi, ja niillä synkkasi heti. Aina kun ei ihan jaksanut tehdä töitä, saattoi lähteä riemurallille tuulettamaan aivoja. Kokeneet paimenet Mafi ja Iita pitivät langat tassuissaan sillä aikaa. Metsässä koettiin myös jännittäviä hetkiä, kun hirvikoira päätti tulla tarkastamaan tilanteen. Onneksi se oli aivan ystävällinen, ja saatiin se lopulta huidottua takaisin oman työnsä pariin. Parhaimmillaan kaikki meidän neljä paimenta olivat rinta rinnan haukkumassa ja ulvomassa vieraalle, että hus pois meidän lampaiden läheltä, rakki!

Lopun lauantaita Fox lepuutti, ja Ike pääsi treenaamaan. On siinä mulla sellainen kultakimpale paimenkoiraksi, että ei paremmasta väliä! Aivan varmasti jatketaan harrastusta. Eihän sitä muutakaan voi, kun Ike on niin upea paimen. Se kuunteli huippuhienosti, ja päästiin opettelemaan vaikka mitä. Harjoiteltiin esimerkiksi töihin lähtemistä rauhallisesti. Ike olisi niin kovin mielellään rynninyt valtavalla energialla, mutta hienosti se malttoi mielensä kun kielsin. Parhaimmillani en nähnyt koirasta kuin hännän huipun, kun kurkistelin taakseni: paimennettavat päästivät sen suorastaan työntämään kirsullaan viimeistä lammasta. Myös boksista ottamista harjoiteltiin. Ikeltähän se olisi varmasti mennyt aivan nappiin, jos joku toinen (*köh*) olisi ollut kartalla, mutta minä jouduin opettelemaan ajoitusta ja sijoittumista aika paljon. Lopulta me saatiin kuitenkin lauma hallitusti sekä sisään että ulos boksista. Enpä olisi uskonut, jos vuosi sitten olisi joku tällaista väittänyt!

Nyt pitäisi jäädä lampaiden tien tukkeeksi! Kuva Elisa Hukkanen

Sunnuntaina molemmat pojat pääsivät pellolle harjoittelemaan. Fox sai pentupoikana olla vapaana muiden koirien kanssa, mutta Iken pidin kiinni, ettei tulisi turhia ärinöitä. Toki mielessä oli myös se tosiasia, että Ike pitää itseään kovin itsenäisenä, ja tylsän hetken tullen saattaa salamana hilpaista omille teilleen. Se on ihmiselle hyvin ikävä kokemus, vaikka koira kuinka tulisi aikanaan henkseleitä paukutellen takaisin, että mikäs hätä minulla oli, kyllä minä koko ajan tiesin missä sinä olet. Välillä oli Ikellä hankalaa, kun Fox sai luukuttaa Nemon ja Vosun kanssa sydämensä kyllyydestä, mutta suurimman osan ajasta Ikekin odotti aivan rauhassa vuoroaan. (Välihuomautuksena pitää mainita, että pentujengi löysi remutessaan sellaiset ojat ja kakkakasat, että lopputulos oli huumaava!)

Lapsi on terve kun se leikkii. Kuva Elisa Hukkanen

Ikekin haluaisi leikkiä. Kuva Elisa Hukkanen

Pellolla Ike työskenteli taas niin kauniisti, että oli omistajan sydän pakahtua. Eteen osui pari vaikeaa paikkaa, ja nekin Ike ratkaisi kauhean fiksusti. Yksi lammas oli kiimassa, ja käyttäytyi kuin mikäkin lortto: jos Ike vähänkin hipaisi sitä, se jähmettyi paikalleen häntä sojossa odottamaan astumista. Kyllä siinä oli koiralla ihmettelemistä, kun ei lammas tahtonut millään liikkua! Siinä yritettiin nuolemista (kummankin pään), kirsulla koskemista, leikkiliikkeitä, haukahdusta, hypähtelyä, kerta kaikkiaan ihan kaikkia keinoja paitsi rumia. Kun se pornolammas lopulta suostui liikkumaan, hipsi Ike päälauman perään paimentamaan ja tarkkaili, että lorttolammas seuraa vähän matkan päässä takana. Ja myöhemmin Ike joutui hakemaan kaksi aidalle jäänyttä kuhnastelijaa mukaan, vaikka nekään eivät olisi millään halunneet lähteä liikkeelle turvallisesta paikastaan. Ensin Ike oli ihan että hei, jatketaan me paimennusta, kyllä ne tulee perässä. Kun en suostunut, se oli ensin että huuuuu mitkä lampaat muka jääneet matkasta, eeeeen näe mitään. Sitten se oli että entä jos istuisin, tai makaisin, tai tasapainoilisin hienosti takajaloilla? En suostunut siihenkään. Lopulta se oli että oooolrait, pakkohan ne on sitten hakea, vaikka vaikealta tuntuu. Ja niin vain se haki ne. Oh, be still my heart!

Hups, peruutanpa tästä vähän. Kuva Elisa Hukkanen

Välipalaa. Kuva Elisa Hukkanen

Tulepa sinäkin sieltä! Kuva Elisa Hukkanen

Fox harjoitteli vuorollaan oikeaa työasennetta ja suhdetta lampaisiin. Sen luontainen halu olisi ollut singota hirveällä vauhdilla kaikkialle, ja kun kiellettiin, se oli aivan hämmentynyt. Siinä se söi lampaankakkaa ja pähkäili, että mitä kummaa ne sitten minusta haluavat jos eivät rynnimistä. Kyllä sekin alkoi päästä jyvälle, kun sopivasti kannustettiin ja rälläämisestä kiellettiin.

Sunnuntain päätteeksi olin Iken kanssa isommalla pellolla harjoittelemassa sopivaa etäisyyttä lampaista. Se meni oikein kauniisti ja kevyesti sen jälkeen, kun huomautin Ikelle että se ajaa lampaat minun jalkoihin. Ja sitten yhtäkkiä Fox olikin siinä. Pellolla. En ihan pärjännyt kahden koiran kanssa, joista nuorempi oli alituiseen ryntäämässä, ja joista vanhempi oli häkeltynyt pikkuveikan toilailusta. Onneksi Sinikka tuli auttamaan, ja saatiin homma kulkemaan. Fox taisi (ainakin hetkittäin) tajuta jotain oikeasta vauhdista, kun sen asento madaltui ja askel piteni sellaiseksi joustavaksi, kevyeksi ja maata voittavaksi. Ja Ike tietysti oli taitava poika, ja kuunteli minua paremmin kuin olisin osannut toivoa!

Nätisti mennään kaikki yhdessä! Kuva Elisa Hukkanen

Yhteistyötä. Kuva Elisa Hukkanen

Että ensi kesänä sitten vaan uudestaan leireilemään. Ja Ike pääsee vähintäänkin esikokeeseen, se on varmaa.