Fox on myös tähti

Jos edellinen blogikirjoitus hehkutti lähinnä Ikeä paimennuksessa, niin tässä kirjoituksessa ihastelen lähinnä Foxia agilityssä.

Minuako nyt kehutaan?

Fox pääsi aloittamaan säännöllisen aksailun hyvin varhaisessa vaiheessa, jo kuuden kuukauden ikäisenä. Ensin luotiin pohjaa: vahvistettiin pennelin itseluottamusta, motoriikkaa ja ylipäänsä halukkuutta harrastaa ihmisen kanssa. Siitä siirryttiin tekemään muutamia esteitä (pelkkiä matalia hyppyjä ja putkia) peräkkäin, ja pyrittiin rohkeaan estehakuisuuteen. Välillä paukuteltiin keinua, välillä tarjottiin rengasta, ja välillä aloiteltiin ohjauskuvioita. Aluksi olin suorastaan huojentunut kun näytti siltä, että ehdin tämän koiran kanssa jopa ajatella jotain agilityradalla. Sehän ei tietenkään pitänyt paikkaansa: Fox ihastui agilityyn, erityisesti hyppyihin, ja rupesi kiitämään.

Fox on vauhdistaan huolimatta kauhean hyvin kuulolla suhteessa minuun. Se lukee esimerkiksi minun vauhdinmuutoksia tarkasti. Ollaan viimeaikoina työstetty (osittain minun huomaamattakin) estehakuisuutta ja sitä, että Fox saisi huoletta luottaa siihen, että edessä olevan esteen saa suorittaa jos en muuta ohjaa. Tällä viikolla treeneissä menikin aivan valtavan hyvin! Radalla oli yhdeksän estettä aika lailla suoraviivaisesti paukuteltavaksi, paitsi että kakkoshyppy tehtiin takaakierrolla. Ensin ohjasin takaakiertoa liian pitkään, jolloin Fox ei ehtinyt lukea valssia vaan teki liian pitkän kaarroksen hypyn takaa. Kun sain ajoituksen kohdilleen (ja uskalsin luottaa Foxiin vaikka se muka onkin niin pikkuinen pentu penneliini), rata sujui kuin rasvattu. Meni niin hyvin, että seuraavaksi tehtiin toinen kierros samaa heti perään (yhteensä siis 18 estettä!), jolloin ykkösesteelle tuli toisen kierroksen alussa valssi. Ja hyvinhän sekin meni. Ihana Fox!

Foxin kanssa on helppo treenata agilityä. Se ei vaadi houkuttelua suorittaakseen esteitä tai pysyäkseen radalla. Se kuuntelee ohjausta mutta ei ole liian kiinni minussa. Se on nopea ja jo melko itsenäinen, mutta ei ota omia vapauksia (vrt. Ike). Ainoa mikä on haasteellisempaa, on sivussa odottaminen. Foxilla on aina ollut taipumusta ärhennellä kytkettynä muille koirille, ja vaikka ollaan päästy koulutuksessa jo pitkälle, ei käyttäytyminen ole vielä millään muotoa varmaa. Lisäksi viimeisen kuukauden aikana on sattunut pari ikävää kohtaamista, joissa vapaana ollut koira on yllättäen lähestynyt hihnassa ollutta Foxia, ja ne ovat johtaneet Foxin reaktioon. Viimeisin tällainen sattui iltalenkillä läheisen koulun vieressä. Olin molempien koirien kanssa kävelemässä koulun ohi, kun pensasaidan läpi tuli kytkemätön koira koulun pihalta meidän taakse. Yritin ensin jatkaa matkaa ja hillitä molempien omieni reaktioita (Ikellä hyppelehtivä innostus, Foxilla ärisevä epäluulo), mutta koira vaan lähestyi. Järjestelin siinä itseäni vieraan koiran ja omieni väliin, ja huikkasin epätoivoisena pimeyteen että joku tulisi hakemaan koiransa pois. Laahustihan sieltä puskista sitten joku maanittelemaan koiraansa, mutta ei kyllä tosiaan pitänyt kiirettä. Pyysin jo vähän kireänä kiirehtimään, kun Fox jo urahteli, mihin tämä viehättävä koiranomistaja närkästyneesti ilmoitti, että onhan hän tulossa mutta voi kyllä jäädä ihan sijoilleen seisomaan jos olen noin ikävä. Että paloi käämi! Miten voi kukaan olla noin idiootti! Ei voi koiraa pitää tuolla tavalla taajamassa vapaana, jos se ei tottele luoksekutsua! Ja mistäs tuo toinen omistaja olisi tiennyt, vaikka mun koirat olisivat olleet aggressiivisia muita koiria kohtaan? Sellaisiakin meidän naapurustossa kulkee, eikä yllättävissä tilanteissa voi aina luottaa että niiden omistaja ehtisi reagoida ja saada koiransa hallintaan. Uuuuu! No joo, joka tapauksessa lopputulos on se, että Foxilla on nyt vaikeaa olla hallin seinässä kytkettynä odottamassa, että rakennetaan rataa, kun hallissa on muitakin koiria. Haluan kuitenkin, että se siihen pystyy, joten pitää vain jatkaa totuttamista ja kouluttamista.

Koirot koiropuistossa koiroilemassa.