Meillä asuu nykyään kaksi läheisyydenkipeää auspaita. Niistä vanhempi on halipulassa harvemmin, mutta rapsu- ja silityskiintiö on lähes jatkuvassa vajeessa, paitsi milloin energiaa on ehtinyt varastoitua ylenmäärin. Ike hakeutuu vapaan käden luokse nykyään jo melko rauhallisessa mielentilassa, istuu ihan liki ja tarjoaa selkämyksen siliteltäväksi. Vapaaksi kädeksi se tulkitsee usein myös tietokoneen näppäimistöllä lepäävän käden, ja puskee päänsä määrätietoisesti sen alle.
Rapsu? Korvarapsu? Pitkä korvarapsu?
Nuoremmalla halitus on geeneissä - onhan sen emä nimeltään Hali. Nappula on liikuttavan onnellinen, kun sitä silittää. Se menee ihan rusetille omistajien pienistäkin huomionosoituksista, painautuu jalkoihin ja luiskahtaa siitä sujuvasti selälleen. Siinä se sitten kellii ja nauttii lällyttelystä. Se on sylissäkin kärsivällisesti, ja saattaa jopa torkahtaa käsivarrelle. Ihan niinkuin neliviikkoisena! Jos totta puhutaan, niin huomaan usein aamuisin olevani työmatkalla paljon myöhemmin kuin olin suunnitellut, koska on ollut pakko jäädä hellimään koiria.
Sylivauva 4 vko
Sylivauva 5 kk
Fox on muutenkin monessa suhteessa kuin emänsä. Ainakin nyt, viiden kuukauden iässä, se on hoikka pitkula, jolla on lyhyehkö turkki. Sen silmät muistuttavat päivä päivältä enemmän äitinsä pyöreitä lautassilmiä. Korvien suhteen mammanpoika on lepsumpi: ruusut laskostetaan niskaa myöten vain välillä. Treenattaessa Fox miettii, pohdiskelee ja yrittää kauheasti keskittyä oppimiseen. Jos sitä sattuu leikin tai painin tiimellyksessä, se kimpaantuu ja antaa täyslaidallisen takaisin - vaikka sitten täysikokoiselle borzoille. Ruoka-ajoistaankin Fox on äitinsä tapaan erittäin tiukka. Jos iltalenkki tehdään tavallista myöhemmin, niin kotia lähestyttäessä alkaa hirveä hätäily. Kiskotaan remmissä, hingutaan ja vingutaan jos jossakin kestää, käyttäydytään kerta kaikkiaan niin kuin kuolema korjaisi ihan justiinsa, jos ei heti päästä sisälle ruokakupin ääreen. Ruoka (ja vain ruoka) innostaa Foxin tekemään kenguruloikkia ihmisen kainalon korkeudelle. Vasta pitkällisen treenauksen tuloksena ollaan päästy tilanteeseen, jossa se malttaa jotakuinkin hillitysti kävellä ruokakippoa kuljettavan ihmisen vierellä olohuoneen puolelle. (Ike nimittäin syö keittiön ovella ja Fox kauempana olkkarissa, koska Ike vartioi ja omii. Ja hiiltyy välillä jopa ojentamaan Foxia, jos penska äityy vallan vetämään showta kun koirille annostellaan ruokaa. Muuten Ike ei juuri ärhentele Foxille.)
Etelässä on muuten tullut takatalvi. Vielä sunnuntaina metsästä sai etsimällä etsiä lunta ja jäätä, maanantaina tuli taivaantäydeltä jotain lumen ja loskan välimuotoa. Piskit sentään tykkää! Pahimmassa räntätuiskussa puettiin haalarit päälle, kun en jaksanut ajatusta likomäristä hepuloivista penskoista. Fox on melkein kasvanut niin isoksi, että Iken eka haalari sopii. Paikoitellen se on hivenen runsas, kuten alimmasta videopätkästä näkyy. Ei ainakaan "lähesty ihoa", kuten kaavoituksen opettaja hienotunteisesti hihitteli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti