Vihdoin ja viimein Iken tassu on parantunut sellaiseen kuntoon, että voidaan alkaa rakentaa rapistunutta kuntoa takaisin. Murtumakohta on toki vielä heikko, eikä tässä voida rynnätä täysillä tekemään kaikkea sitä mitä ennenkin. Tassu sidotaan yhä pidempiä kävelylenkkejä varten, ja harrastukset aloitetaan vasta myöhemmin. Hyppiminen ja säntäily on riskipeliä, joten niihin ei viitsisi vielä kannustaa. Torstaina käytiin varovaisesti testaamassa juoksentelua tyhjässä koirapuistossa. Kakara oli haljeta onnesta, mutta vahvoista tukisiteistä huolimatta tassu kipeytyi viidessä minuutissa. No, kyllä se siitä vielä tervehtyy, kun pikku hiljaa jaksaa edetä.
Koirapuistossa oli roiman kokoinen keppi.
Tekis mieli viipottaa, mutta ei jaksa! Ja tassu vähän vaivaa.
Viikonloppuna suuri määrä ihmisiä suuntasi Turun Ruissaloon rokkaamaan. Ike suuntasi mun kaverin vanhemmille hillumaan. Se on niin ihmisrakas, ettei hoitoon jääminen tuntunut kyllä yhtään missään. Omistajien lähtö ei oikeastaan kiinnostanut Ikeä ollenkaan, kun sillä oli parempaa tekemistä: se pääsi kävelylle kahden ihmisen kanssa, jotka se oli tavannut kerran pentuna. Jee, voisko olla enää siistimpää! Ruisrockin jälkeen me kuultiin, että loppu hoitoaika oli sujunut yhtä mukavasti. Ike oli nukkunut yönsä hyvin, ollut päivät hereillä ja hepuloinut vain silloin tällöin. Se oli lepuuttanut tyytyväisenä erityisesti silloin, kun ihmiset olivat kerääntyneet katsomaan fudista. Mikäs siinä paimenella levätessä, kun lauma on kasassa!
Vaikka Ike oli hienosti hoidossa, niin kyllä se silti taisi väsyä enemmän kuin kotona. Ainakaan se ei ollut päiväsaikaan juuri nukkunut. Heti kun rokkireissulta palaavat omistajat oli moikattu ja oltiin asetuttu tennismatsin ääreen kuulemaan viikonlopun kuulumiset, niin Ike pisti makuulle nojatuolin viereen ja nukahti. Sama meininki jatkui kun päästiin kotiin. Kotona tosin koko konkkaronkka simahti parin tunnin päiväunille, ei pelkkä piski.
Uni maistuu vieraisilla, kun on omistaja vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti